Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Televisiotähti Bill Cosbyn vankeustuomio kumottiin ja hänet määrättiin vapautettavaksi

Yhdysvaltalainen tuomioistuin on kumonnut televisiotähti Bill Cosbyn, 83, vankeustuomion. Cosbya syytettiin naisen huumaamisesta ja seksuaalisesta ahdistelusta vuonna 2004.

– Cosbyn tuomiot ja rangaistus on kumottu, ja hänet on päästettävä vapaaksi, sanottiin Pennsylvanian korkeimman oikeuden päätöksessä.

Oikeus oli samaa mieltä Cosbyn asianajajien kanssa siitä, että Cosbylta oli evätty puolueeton oikeudenkäynti.

Cosby sai 3–10 vuoden vankeustuomion vuonna 2018. Tuomari määräsi myös, että Cosby piti luokitella vaaralliseksi seksuaalirikolliseksi. Puolustus olisi halunnut lähes sokean Cosbyn pääsevän odottamaan valitusten tuloksia kotiarestiin, mutta tuomari hylkäsi vaatimuksen.

Cosby on ehtinyt olla vankilassa yli kaksi vuotta. Hän jätti toisen valituksen tuomiostaan viime vuoden elokuussa.