Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Poliisi hävitti satoja litroja nuorten alkoholijuomia – koulujen päätösviikonloppuna yli 600 lastensuojeluilmoitusta

Poliisin hävitti koko maassa yhteensä noin 800 litraa alkoholijuomia, josta noin 700 litraa oli olutta Risto Aalto
Rai Suihkonen

Rai Suihkonen

Poliisi hävitti satoja litroja alkoholia valvoessaan nuorten päihteiden käyttöä koulujen päättymisviikonloppuna.

Poliisin hävitti koko maassa yhteensä noin 800 litraa alkoholijuomia, josta noin 700 litraa oli olutta, lonkeroa tai siideriä ja loput viinejä sekä väkeviä alkoholijuomia. Edellisen kerran järjestetyssä valvonnassa 2019 alkoholia hävitettiin noin 1 060 litraa.

Poliisi kirjoitti tehovalvonnan aikana alkoholijuomien luvattomasta hallussapidosta ja käytöstä 118 rikosilmoitusta, rangaistusvaatimusta, sakkovaatimusta tai rikesakkomääräystä

Lisäksi poliisi teki 607 lastensuojeluilmoitusta lastensuojeluviranomaisille, 2019 luku oli 423.

Poliisitarkastaja Ari Järvenpää Poliisihallituksesta kertoo, että rikoksiin syyllistyneiden lasten ja nuorten lukumäärä oli tänä vuonna 269, mikä on saman verran kuin vuonna 2019.

Valtaosa viikonlopun aikana alkoholirikoksiin syyllistyneistä oli 15–17-vuotiaita, mutta joukossa oli myös 26 alle 15-vuotiasta.

– Poliisi pitää erittäin huolestuttavana uutena ilmiönä nuorten joukolla poliisia kohtaan kohdistamaa vastustamista. Poliisi joutui osassa poliisilaitoksia käyttämään valvontaan tarkoitettuja resurssejaan erilaisten nuorten aiheuttamien häiriötehtävien hoitamiseen, Järvenpää sanoo tiedotteessa.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut