Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Barometri: Korona-aika vaikutti myönteisesti työkykyyn etätyöläisillä

Palkansaajista 36 prosenttia pystyi viime vuonna vaikuttamaan paljon tai melko paljon siihen, missä tekee työnsä. Kuvituskuva. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Korona-aika vaikutti myönteisesti työkykyyn niillä, joilla oli mahdollisuus tehdä etätyötä. Asia käy ilmi tuoreesta työolobarometristä.

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisema barometri kertoo, että työn henkinen kuormittavuus ja stressi vähenivät viime vuonna ylemmillä toimihenkilöillä ja valtion palkansaajilla. Myönteinen muutos havaittiin siis niillä, jotka tekivät yleisimmin etätyötä.

Ylemmistä toimihenkilöistä ja valtion palkansaajista niin ikään useampi arvioi henkisen työkykynsä erittäin hyväksi verrattuna vuoteen 2019.

– Etätyön myönteiset vaikutukset näkyvät tuloksissa. Hyvä työkyky edistää paitsi työssä jaksamista, myös työssä pidempään pysymistä. Hyvinvoivat työntekijät ovat avain kestävään ja tuottavaan työhön, arvioi työministeri Tuula Haatainen (sd.) tiedotteessa.

Lyhyet poissaolot vähentyivät

Etätyön yleistyminen näkyy myös siinä, että aikaisempaa useammalla työntekijällä oli vuonna 2020 hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työnteon paikkaan. Palkansaajista 36 prosenttia pystyi vaikuttamaan paljon tai melko paljon siihen, missä tekee työnsä. Edellisenä vuonna vastaava osuus oli 29 prosenttia.

Lyhyet sairauspoissaolot vähenivät selvästi vuodesta 2019. Koronaviruspandemia vaikutti vähentävästi erityisesti ylempien toimihenkilöiden poissaoloihin.

– Etätyö, käsihygienian parantuminen sekä turvavälit varmasti selittävät koronavuonna selvästi vähentyneitä lyhyitä poissaoloja. Koronan pitkäaikaiset vaikutukset eivät kuitenkaan vielä heijastu tuloksiin. Riskinä on, että huono työergonomia lisää tuki- ja liikuntaelinten sairauksia. Myös pahoinvoinnin ja mielenterveyden ongelmien kehitystä tulee seurata tarkkaan, Haatainen korosti.

Barometristä ilmenee, että koko palkansaajatasolla koronaviruspandemia ei näytä juurikaan vaikuttaneen työn fyysiseen ja henkiseen rasittavuuteen tai koettuun työkykyyn. Näissä mittareissa muutokset eivät siis näy kokonaiskuvassa vaan tietyissä työntekijäryhmissä.

Talouden heikentyminen korona-aikana näkyy palkansaajien epävarmuuden kokemusten kasvuna. Tämä on barometrin tulosten mukaan johtanut ammatillisen järjestäytymisen yleistymiseen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut