Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Brasilian Bolsonaron kannatus on murentunut mutta voi silti tuoda toisen presidenttikauden

Jo ennen vaaleja Bolsonaro on tiukassa mankelissa, koska Brasilian kongressi on käynnistänyt tutkinnan hänen toimistaan koronaviruksen kitkemisessä. AFP / LEHTIKUVA

Pertti Mattila / STT

Donald Trumpin tyylillä rymistellyt Brasilian presidentti Jair Bolsonaro joutuu ensi vuonna samaan testiin kuin Trump aiemmin. Presidentinvaalit punnitsevat, mitä brasilialaiset ajattelevat Bolsonaron tavasta hoitaa koronapandemia.

Jo ennen vaaleja presidentti on tiukassa mankelissa, koska Brasilian kongressi on käynnistänyt tutkinnan hänen toimistaan koronaviruksen kitkemisessä. Tilastot eivät ole hyvät: Brasiliassa on kirjattu peräti 450 000 koronaan liittyvää kuolemaa. Luku on maailman toiseksi suurin heti Yhdysvaltain jälkeen.

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta sanoo, että Bolsonaro saattaa kaikesta huolimatta ponnistaa jatkokaudelle.

– Meillä Euroopassa on ehkä jäänyt huomaamatta, että Bolsonarolla oli ainakin vielä viime vuonna puolivahva kannatus kotimaassaan. Sen jälkeen kannatus on laskenut, mutta se ei silti ole murentunut niin paljon, etteikö hän olisi vahva ehdokas presidentinvaaleissa.

Oppositio pyrkii vetämän Bolsonaron virkasyytteeseen ja sitä kautta pelaamaan pois edessä olevista vaaleista.

– Juuri tällä hetkellä ei näytä kovin todennäköiseltä, että hänet saataisiin virkasyytteen kautta kammettua virastaan. Kongressin tutkinta silti osoittaa, että osa häntä poliittisen keskilinjan oikealla puolella tukeneista on nyt kriittisempiä. Mutta hekään eivät ole kääntämässä peukaloaan selkeästi alaspäin.

Kuninkaantekijät keskustassa

Brasilian entinen presidentti, vasemmistolainen Luiz Inacio Lula da Silva, sai poliittiset oikeutensa takaisin alkuvuodesta. Korkein oikeus kumosi hänen korruptiosta saamansa vankeustuomion teknisestä syystä: oikeudenkäynnissä oli tapahtunut menettelytapavirhe.

Lula ei ole vielä virallisesti julistautunut ensi vuoden vaaliehdokkaaksi, mutta elkeet viittaavat siihen perin vahvasti.

– Sekä Bolsonarolla että Lulalla on äänestäjissä paljon vastustajia. Siitäkin syystä heillä molemmilla on tarve suuntautua kohti poliittista keskustaa. Osapuilleen Suomen kokoomusta ja keskustaa vastaava keskustaoikeisto onkin ensi vuoden vaalissa kuninkaantekijän roolissa. Asetelmaksi näyttää muodostuvan, että vastakkain ovat keskustavasemmiston Lula ja keskustaoikeistosta oikealle syntynyt poliittinen taho, jota edustaa Bolsonaro. Väliin jäävien pitää päättää, kumpaa he tukevat.

Teivaisen mukaan Brasilian uusi oikeistoliike on siirtynyt talouspolitiikassa lähemmäs perinteisen bisnesoikeiston linjauksia. Samoin on käynyt professorin mukaan muuallakin, myös Suomessa (perussuomalaiset).

Valinta ei ole Etelä-Amerikan suurmaan keskustaoikeistolle helppo.

– Valitako Bolsonaro, jonka talouspolitiikka miellyttää, vaikka uusi oikeisto onkin vähän homofobinen ja rasistinen sekä ihmisoikeusmielessä ongelmallinen? Vaiko valita Lulan puoli, joka on ihmisoikeuspuolella kannatettava, mutta talouspolitiikassa epäilyttävä?

Maan johdon vaikutus koronakuolemiin?

Viime vaaleissa keskustaoikeiston valinta oli Bolsonaro. Korona-aika on saattanut muuttaa monen kannan.

– Voisi sanoa niin, että Bolsonaron pöytätavat ovat osoittautuneet sellaisiksi, että bisnesoikeisto ei ehkä haluakaan istua hänen kanssaan samaan pöytään.

Tästä saattoi antaa merkittävän vihjeen Brasilian takavuosien presidentti Fernando Henrique Cardoso. Perinteistä oikeistoa edustava Cardoso ja Lula tapasivat äskettäin lounaalla. Entisten presidenttien ja poliittisten vihamiesten tapaaminen ei jäänyt maassa huomaamatta. Pöytätavoistakaan ei kirvonnut kiistaa.

Teivainen sanoo, että Bolsonaron saamalla kritiikillä pandemian huonosta hoidosta on kiistattomia perusteita.

– Aika yleinen oletus asiantuntijoiden mielestä on, että Brasilian koronakuolemien ja -sairastumisten määrä olisi oleellisesti pienempi, jos presidenttinä olisi ollut joku muu kuin Bolsonaro tai hänen koronastrategiansa olisi ollut toisenlainen. Bolsonaron toimet tai niiden puute ovat mitä ilmeisimmin vaikeuttaneet tilannetta.

Teivaisen mukaan on kuitenkin samalla tuotava esiin, kuinka suuri Brasilian asukasmäärä on.

– Valtion 212 miljoonan väestöön suhteutettuna koronakuolemien määrä ei poikkea ihan kauhean paljon EU:n koronakuolemien luvuista. Osassa EU-maista koronaan liittyvistä syistä kuolleita on suhteessa väkilukuun enemmän kuin Brasiliassa.

Teivaisen mukaan voi tosin kysyä, onko koronakuolemat ja -sairastumiset tilastoitu eli löydetty Brasiliassa yhtä kattavasti kuin EU:ssa.

Korona suojaverhona hakkuille

Bolsonaron hallinto on saanut globaalisti raippoja myös asenteestaan luonnonsuojeluun.

Teivainen viittaa viime vuonna julki tulleeseen Brasilian ympäristöministerin kommenttiin, jonka mukaan pandemia on luonut hyvän tilanteen edistää luonnonvarojen hyödyntämistä, kun media keskittyy koronaan.

– Eli koronasta saadaan suojaverho sille, että edistetään puunkaatajien, karjankasvattajien ja luonnonvarojen muiden hyödyntäjien asiaa, luonnonsuojelijoiden ja alkuperäiskansojen kritiikistä huolimatta.

Teivainen sanoo, että Bolsonaro on asenteessaan luonnonsuojeluun hyödyntänyt Brasilian oikeistossa vuosikymmeniä vallinnutta tunnetta.

– He sanovat, että maailman luonnonsuojelijat haluavat muuttaa 'meidän metsämme' maailman keuhkoiksi.

Nämä tahot katsovat, että eivät ne ole mitkään maailman keuhkot vaan Brasilian omia metsiä, joilla maa saa tehdä mitä itse haluaa.

Puhetapa saa kaikupohjaa siitä, että se kalskahtaa Teivaisen mukaan kolonialismin arvostelulta.

– Bolsonaro esimerkiksi opasti Norjaa, että Brasilia ei tarvitse vuonomaan öljyrahoja. Hänen mukaansa Norja voi viedä rahansa Angela Merkelille, 'koska Saksassa on metsiä, menkää suojelemaan niitä'.

Teivainen huomauttaa, että Bolsonaro on kylläkin pehmentänyt äänenpainojaan.

– Kauppavyöhyke Mercosurin neuvotteluissa kävi ilmi, että uhmakas puhetapa kostautuu tappioina vientiteollisuudelle. Brasilian bisneseliitti ja vientitahot varoittivat, että Eurooppa ei sen takia ehkä halua kauppasopimusta.

Jos ja kun Bolsonaro on siivonnut suutaan, tuokin kertoo paineesta saada tukea poliittisesta keskustasta.

Konkari karttaa radikaalileimaa

Miten Brasilia muuttuisi, jos Lula onnistuu kipuamaan takaisin valtaan? Telkien takana 18 kuukautta virunut Lula saattaa hyvinkin tehdä ensi vuonna paluun presidentiksi. Valtion ykkösviran vaalit olisivat 75-vuotiaalle Lulalle jo kuudennet: hän on pitkän uransa varrella hävinnyt ne kolmesti ja voittanut kahdesti.

– Muutos näkyisi ainakin siten, että sen jälkeen Brasilian poliittinen linja irtoaisi Yhdysvaltain Donald Trumpin ajan linjasta. Lulan kauden hallitus tuskin kuitenkaan olisi kovin vasemmistolainen. Hän joutuisi liittoutumaan keskustaoikeiston kanssa, mikä sitoisi entisestään hänen käsiään, Teivainen pohtii.

Lula ehtikin jo tyrmätä Bolsonaron varoitukset siitä, että Lula on radikaali.

– Älkää pelätkö minua. He kutsuvat minua radikaaliksi, koska haluan päästä Brasilian ongelmien juuriin, konkari lepytteli uutistoimisto AFP:n mukaan.

Teivainen arvioi, että Lulan paluu valtaan johtaisi todennäköisesti siihen, että Brasilia palaisi lähelle Bolsonaron aikaa edeltänyttä politiikkaa.

Hakusessa musta hevonen

Koska hyvin moni Brasiliassa vieroksuu sekä Bolsonaroa että Lulaa, lukuisat äänestäjät etsinevät pian epätoivoisesti uutta keskustalaista vaihtoehtoa presidentiksi. Vaalimatematiikka näyttää kuitenkin olevan sellaista vastaan.

Kuten vuonna 2018, yhteensä kolmanneksen äänestäjistä odotetaan pidättyvän äänestämästä tai antavan tyhjän äänestyslipun tai pilaäänen. Kyselyt osoittavat, että sekä Bolsonaro että Lula saisivat noin 25 prosenttia ensikierroksen äänistä.

Professori Teivainen muistuttaa vielä, että poliittisen kentän termit ovat viime vuosina muuttuneet. Keskusta ja oikeisto eivät ole enää sama asia kuin ne olivat jokin aika sitten.

– Monessa maassa on syntynyt oikealle uusia tahoja. Seurauksena entinen oikeisto on nyt lähempänä poliittista keskustaa.

Vasemmisto sentään on yhä entisellä paikallaan.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut