Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Bengalinlahdella muodostumassa jo uusi myrsky, vaikka Intia laskee vielä edellisen kuolonuhreja

Tauktae-hirmumyrsky runnoi Intian länsirannikkoa myöhään maanantaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Intian itärannikon edustalla on muodostumassa jo uusi hirmumyrsky, vaikka Intia laskee vielä edellisen aiheuttamia kuolonuhreja.

Tauktae-hirmumyrsky runnoi maan länsirannikkoa myöhään maanantaina. Myrskyn seurauksena on kuollut ainakin 110 ihmistä.

Myrskyä edelsi jo viikonloppuna rajuilma. Paikallismedian mukaan kyseessä on kovin aluetta koetellut myrsky 30 vuoteen. Tiistaihin mennessä sykloni oli heikentynyt.

Gujaratin viranomaiset kertoivat keskiviikkona, että kuolonuhrien lukumäärä on noussut osavaltiossa 53:een. Lukema voi kuitenkin nousta edelleen, sillä paikallislehdet kertovat lähes 80 ihmisen kuolleen. Monien kerrotaan kuolleen talojen tai seinien romahdettua.

Intian laivasto puolestaan kertoi löytäneensä yhteensä 37 kuollutta öljy-yhtiön aluksen upottua kovan merenkäynnin takia. Kateissa oli edelleen lähes 40 ihmistä.

Viimeisimmässä varoituksessaan Intian ilmatieteen laitos arvioi, että Bengalinlahdella on muodostumassa ensi viikonloppuna matalapaineen alue, joka kehittyy hyvin todennäköisesti pikkuhiljaa hirmumyrskyksi.

Tämä uusi myrsky voi saavuttaa koronakriisin keskellä kärvistelevän Intian rannikon ensi viikon puolivälin tienoilla.

Hirmumyrskyjen määrä ja voimakkuus Arabianmerellä ovat kasvaneet viime vuosina. Asiantuntijoiden mukaan tämä johtuu ilmastonmuutoksesta, joka lämmittää merta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut