Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

EK: Vientiä harjoittavien yritysten määrä kasvanut selvästi – Häkämies vaatii hallitukselta toimia matkustamisen avaamiseksi

Vientiyritysten mukaan tulevaisuus näyttää valoisalta. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Vientiä harjoittavien tai muutoin kansainvälisesti toimivien yritysten määrä on kasvanut selvästi viime vuoden kesäkuusta, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrityskyselystä.

Kyselyn mukaan vientiä harjoittavien yritysten määrä on noussut noin 21 000:n tasolle, kun lukumäärä viime vuoden kesäkuussa oli 18 000. Vientiyritysten määrä jää kuitenkin yhä vuoden 2019 ennätystasosta, joka oli 23 000 yritystä.

Vientiyritysten mukaan tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä kolmannes yrityksistä uskoo viennin lisääntyvän tulevan kolmen kuukauden aikana. Viennin laskuun uskoo vain joka kymmenes yritys.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies muistuttaa, että maailmankauppa ylitti jo tammikuussa koronaa edeltäneen tason.

– Nyt on olennaista varmistaa, että saadaan Suomen yrityskenttä laajalla rintamalla kiinni jälleenrakennusmarkkinoiden kysyntään kaikkialla maailmassa. Tämä vaatii käytännön tekoja hallitukselta matkustamisen avaamiseksi niin EU:n sisällä kuin kolmansiin maihin. Myyjiemme on päästävä tekemään kauppaa ja asentajien päästävä asiakkaittensa kohteisiin, Häkämies sanoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut