Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

THL: Suomessa löytynyt Intian koronavirusmuunnosta kolmesta näytteestä – sairaalapotilaiden ja altistuneiden määrä tasaantunut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Otto Helve koronavirustilanteen tilannekatsauksessa tänään. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Maiju Ylipiessa / STT

Intian koronavirusmuunnosta on löytynyt Suomessa kolmesta maaliskuussa otetusta näytteestä. Asiasta kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Otto Helve THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön tilannekatsauksessa torstaina. Tarkempia tietoja näistä näytteistä ei Helveen mukaan vielä ole.

Hänen mukaansa on mahdollista, että muunnoksen tartuttavuus on jonkin verran aiempaa korkeampi. Ei ole näyttöä siitä, että muunnos pystyisi merkittävästi kiertämään rokotteen antamaa suojaa.

– WHO ylläpitää listaa huolestuttavista varianteista, eikä Intian variantti tälle listalle vielä kuulu, Helve sanoi.

Koronavirustilanne on heikentynyt Intiassa viime viikkoina nopeasti.

Löydöksistä on saatu tietoa vasta nyt, sillä näytteiden sekvensointiprosessissa menee usein viikkoja, Helve sanoi. Noin joka viides positiivinen koronanäyte sekvensoidaan muunnosten varalta.

Tartunnat selvässä laskussa lähes kaikilla alueilla

Suomessa on raportoitu tänään 208 uutta koronavirustartuntaa. Uusien koronatartuntojen määrä on ollut jo viikkoja selvässä laskussa. Ilmaantuvuus laskee kaikissa ikäryhmissä.

Tartuntoja todetaan kuitenkin edelleen paljon, Helve huomautti.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu tänään kaksi. Yhteensä kuolemia on epidemian aikana todettu 913.

Epidemiatilanteessa on Suomen sisällä huomattavia alueellisia eroja. Lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä tartunnat ovat kuitenkin selvästi laskussa.

– Yksittäisissä sairaanhoitopiireissä, joissa on siirrytty ilmaantuvuudessa korkeammalle tasolle, on tyypillisesti kyse pienten väestöpohjien sairaanhoitopiireistä, joissa yksittäiset löydökset saattavat muuttaa ilmaantuvuutta huomattavasti, Helve sanoi.

Tartuntaluvut ovat viime aikoina olleet nousussa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä sekä Ahvenanmaalla.

Leviämis- tai kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla on edelleen syytä pitää tehostetut rajoitustoimet voimassa, jotta tilanne edelleen parantuisi, totesi johtaja Pasi Pohjola STM:stä.

Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 3 364, mikä on 2 179 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Yhteensä Suomessa on havaittu epidemian aikana 86 613 koronatartuntaa.

Kokoontumisrajoitukset ennallaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jatkaa voimassa olevia kokoontumisrajoituksia Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 9. toukokuuta saakka.

Päätösten mukaan yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin voi Pohjois-Pohjanmaalla osallistua korkeintaan 10 ja Kainuussa korkeintaan 20 ihmistä.

Molemmilla alueilla on ilmennyt uusia tartuntaketjuja, ja Oulu on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen, avi kertoo tiedotteessaan. Aluehallintoviraston saamien arvioiden mukaan kokoontumisrajoitusten lieventämistä ei tällä hetkellä nähdä varovaisuusperiaatteen perusteella mahdollisena.

Ensimmäisen rokoteannoksen saaneita lähes 1,6 miljoonaa

Suomessa koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut lähes 1 592 000 ihmistä, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurannasta.

Luku on noussut eilisestä runsaalla 20 000:lla. Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut nyt 28,6 prosenttia väestöstä.

Toisen rokoteannoksen on saanut runsaat 158 000 ihmistä, mikä tarkoittaa 2,9 prosenttia väestöstä.

Rokotusten kattavuudessa on suuria kuntakohtaisia eroja. Joissakin kunnissa on ensimmäisen rokotteen saanut jo yli puolet väestöstä, kun joissakin kunnissa vastaava osuus on vain viidennes.

"Meillä on luotettava kuva tartuntojen kokonaismäärästä ja kehityksestä"

Sairaalahoidossa on koronaviruksen vuoksi nyt kaikkiaan 125 ihmistä, joista 32 on tehohoidossa.

Koronaviruksen aiheuttama sairaalakuormitus on merkittävästi vähentynyt kovimmasta huipusta, mutta sairaalahoidon tarpeen lasku on hidastunut, kertoi sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki tilannekatsauksessa.

– Uusien hoitojaksojen ennusteet ovat vielä kohtuullisen korkeita, Voipio-Pulkki sanoi.

Maaliskuun aikana tehohoitoon tulleiden koronapotilaiden määrä oli korkeampi kuin kertaakaan aiemmin epidemian aikana. Nyt tehohoitopotilaiden määrä on ollut jo pidempään 30–35:n välillä.

Tehtyjen koronatestien määrä on pysynyt Suomessa edelleen korkeana, mutta positiivisten testien osuus jatkaa laskemistaan.

– Meillä on todennäköisesti hyvin luotettava kuva tartuntojen kokonaismäärästä ja kehityksestä Suomessa, Voipio-Pulkki sanoi.

Viime viikolla positiivisten näytteiden osuus testatuista oli noin 1,4 prosenttia. Luku on puolittunut maaliskuun puoliväliin verrattuna.

Koronatartunnalle altistuneiden määrä on viime viikkoina laskenut, mutta on nyt jäänyt pariksi viikoksi noin 6 500:aan viikossa.

Tartunnanlähde saatiin viime viikolla selvitettyä 73 prosentissa tapauksista. Uusista tartunnoista 27 prosenttia todettiin karanteenissa olevilla henkilöillä.

Helsingin viimeviikkoisten tietojen perusteella perhepiirissä tapahtuvien tartuntojen suhteellinen osuus alkaa vähitellen pienentyä ja muiden sosiaalisten kontaktien rooli korostua, Voipio-Pulkki kertoi.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut