Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Putkiremontit voivat kallistua ja viivästyä koronapandemian takia

Isännöitsijöiden arvioiden mukaan putkiremonttien kustannukset saattavat nousta jopa 5–10 prosentilla seuraavan vuoden aikana. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Henrietta Nyberg / STT

Koronapandemia saattaa nostaa taloyhtiöiden putkiremonttien hintoja ja viivästyttää niiden aloittamista, ennustetaan Isännöintiliiton tuoreessa putkiremonttibarometrissa.

Putkiremontteja tehdään nyt eniten 1970-luvun alussa rakennettuihin taloyhtiöihin. Valtaosa Suomen asuntokannasta on rakennettu tuolloin ja sitä seuraavalla vuosikymmenellä, mikä tarkoittaa barometrin mukaan sitä, että tällä vuosikymmenellä tehdään runsaasti putkiremontteja.

Isännöitsijöiden arvioiden mukaan putkiremonttien kustannukset saattavat nousta jopa 5–10 prosentilla seuraavan vuoden aikana.

– Koronan väistyessä taloyhtiöt saattavat innostua korjaamaan aiempaa enemmän pienen hiipumisen jälkeen. On selvää, että kysynnän kasvaminen tarkoittaa myös urakoiden hintojen nousua, sanoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa tiedotteessa.

Pandemian aikana putkiremontointi on haastavaa

Päätöstä putkiremontin aloittamisesta voi isännöitsijöiden mukaan vaikeuttaa lisääntyneiden kustannusten lisäksi se, että remontin pelätään kasvattavan koronaviruksen tartuntariskiä.

– Päätöksenteon vaikeutuminen etäkokousten takia oli odotettu tulos, mutta vastauksissa näkyi myös pelkoa siitä, että remontin tekeminen levittää virusta. Vieraita ihmisiä ei haluta omaan kotiin ja erityisesti iäkkäistä ihmisistä ollaan huolissaan, Viljamaa sanoo.

Barometrin mukaan haasteeksi nousee, kuinka remontit saadaan toteutettua samaan aikaan hintojen noustessa ja päätöksenteon vaikeutuessa. Esimerkiksi lainan saaminen voi barometrin mukaan vaikeutua alueilla, joilla asuntojen vakuusarvot eivät kasva samaa tahtia putkiremonttien hintojen kanssa.

Putkiremonttibarometriin vastasi yli 120 isännöitsijää eri puolilta Suomea. Vastaajamäärä kattaa noin 3 000 taloyhtiötä.

Kommentoi

Mainos: Aamuposti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut