Traficom: Viiden maakuntakentän liikenne alkaa toukokuussa

Kajaanin reitti on yksi viidestä lentoreitistä, jonka jatkamista valtio tukee Finnairin vetäytyessä. Kimmo Rauatmaa / LEHTIKUVA

Nina Törnudd / STT

Traficom vahvistaa, että viiden maakuntakentän lentoliikenne alkaa toukokuussa. Ensimmäisenä aletaan lentää Joensuun ja Helsingin välillä sekä kolmioreittiä Kemi–Kokkola–Helsinki. Näillä reiteillä liikenne alkaa 10. toukokuuta.

Joensuuhun lentää Amapola , kolmioreitillä NyxAir . Jälkimmäinen yhtiö liikennöi myös Jyväskylään 17. toukokuuta lähtien.

Kajaanin reitille tulee 24. toukokuuta lähtien tanskalainen DAT .

Traficom ilmoitti viime viikolla, että Kajaanin reitille valittu lentoyhtiö vaihtuu, sillä kaikki julkisen palveluvelvoitteen vaatimukset eivät täyttyneet. Reitille oli aluksi tulossa latvialainen Raf-Avia -yhtiö. DAT oli tullut tarjouskilpailussa toiseksi.

Liikenteen näillä reiteillä piti alkaa huhtikuussa, mutta sitä siirrettiin koronatilanteen vuoksi toukokuulle. Päätös tehtiin yhdessä lentoyhtiöiden ja maakuntien kanssa.

Ostoliikenteellä on tarkoitus pitää yllä säännöllistä lentoliikennettä maakuntakentille, joille ei muuten saataisi lentoja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut