Valmistusvirhe tärveli 15 miljoonaa annosta Johnson & Johnsonin rokotetta

Alihankkijan tehtaassa valmistettu erä ei Johnson & Johnsonin mukaan vastannut laatustandardeja. AFP / LEHTIKUVA

STT

Valmistusvirhe pilasi noin 15 miljoonan annoksen erän Johnson & Johnsonin koronarokotetta Yhdysvalloissa, kertoo New York Times .

Alihankkija Emergent Biosolutionsin tehtaassa Baltimoressa valmistettu erä ei Johnson & Johnsonin mukaan vastannut laatustandardeja.

New York Timesin tietojen mukaan tämä johtui inhimillisestä virheestä. Tehtaassa valmistetaan sekä Johnson & Johnsonin että Astra Zenecan rokotteita, ja työntekijät olivat sekoittaneet eri yhtiöiden rokotteiden virusvektorit keskenään.

Johnson & Johnson kertoi lähettävänsä tehtaalle omia asiantuntijoitaan valvomaan tuotantoa.

New York Timesin mukaan virhe voi viivyttää yhtiön tulevia rokotetoimituksia Yhdysvalloissa.

Johnson & Johnsonin rokote vaatii vain yhden annoksen, ja rokotetta on alettu hiljattain käyttää Yhdysvalloissa. Rokote on saanut käyttöluvan myös EU:ssa. Rokotetta on tarkoitus valmistaa tänä vuonna yli miljardi annosta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut