Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Autonomian ajan Suomi oli ankara rikollisille, mutta raiskaajien syyttäminen oli tehty lähes mahdottomaksi, kertoo tuore väitös

Miikka Vuorelan väitöstutkimus Suomen autonomian ajan rangaistusjärjestelmästä tarkastettiin Helsingin yliopistossa perjantaina. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Jecaterina Mantsinen / STT

Kun muut Pohjoismaat luopuivat teloituksista, Suomi ratkaisi asian karkottamalla kuolemaantuomitut Siperiaan. Vankiloiden puuttuessa karkotuspäätöksen saivat murhaajien ohella monet pitkiin vankeusrangaistuksiin tuomitut ja irtolaiset, eikä heitä ole aiemmin mielletty osaksi Suomen kokonaisvankilukua. Perjantaina Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa väitelleen Miikka Vuorelan mukaan tämä on keskeinen seikka, joka on vääristänyt kuvaa autonomisen Suomen kriminaalipolitiikan ankaruudesta.

– Aikaisemmissa pohjoismaisissa tutkimuksissa on oletettu, että kriminaalipolitiikan ankaruutta keskeisesti kuvaava vankiluku on ollut Suomessa samanlainen kuin muissa Pohjoismaissa ihan 1800-luvun loppuun asti ja että vasta poliittiset kriisit toivat vankikriisin 1900-luvun alussa. Tutkimukseni kuitenkin osoittaa, että jo 1860-luvun lopulla Suomen vankiluku alkoi erota muista Pohjoismaista ja kriminaalipolitiikasta tuli paljon ankarampaa.

Ensimmäinen syy tähän oli Venäjä. Kun Ruotsi, Norja ja Tanska alkoivat 1700-luvun lopulla lieventää ankaran rikosoikeuden ajan oikeuskäytäntöön perustuvaa lakiaan, Suomi joutui Venäjän vallan alle.

– Venäjä lopetti kaikki Suomen lainsäädäntöuudistukset yli 50 vuoden ajaksi. Alkoi niin sanottu valtioyö, jonka aikana valtiopäivät ei saaneet kokoontua.

Suomen rikosoikeusjärjestelmä vanhentui koko ajan enemmän suhteessa muihin, Vuorela sanoo.

– 1800-luvun alkuvuosikymmeninä Ruotsissa tehtiin kymmeniä uudistuksia, joilla lievennettiin rikosoikeusjärjestelmää, tehtiin vankeinhoitouudistuksia ja niin edelleen. Mitä Suomessa tehtiin, oli se, että teloitukset kiellettiin ja ne muutettiin karkotuksiksi Siperiaan.

Nälkävuodet söivät vankiloihin varatut rahat

Suomi ryhtyi kehittämään rikosoikeuttaan 1860-luvulla. Valtiopäivillä säädettiin rikoslain osittaisuudistus, joka sisälsi uuden niin sanotun ylimenokauden rangaistusjärjestelmän.

– Tarkoituksena oli luopua karkotuksista ja ruumiinrangaistuksista. Ajateltiin, että uudistukset eivät voi odottaa sitä, että saadaan valmisteltua uusi rikoslaki, vaan ne täytyy tehdä heti.

Sitten tulivat suuret nälkävuodet. Vankiloihin varatut rahat menivät selviämiseen, ja Suomessa jatkettiin vuoden 1734 lain soveltamista ja karkottamista.

– Jäätiin jälleen kehityksen kelkasta, nyt entistä pahemmin, Vuorela sanoo.

Väitöskirjan mukaan 1870–80-luvuilla Siperiaan karkotettuja oli lähes yhtä paljon kuin Suomessa vankeja. Suomi jatkoi Vuorelan mukaan ihmisten vangitsemista irtolaisuuden takia sekä ruumiinrangaistusten käyttöä selvästi muita Pohjoismaita pidempään.

Kehitys pääsi käyntiin uudelleen 1880-luvulla. Vankilat valmistuivat ja uusi rikoslaki tuli voimaan 1890-luvulla, mutta Suomen rangaistusjärjestelmä oli edelleen muita Pohjoismaita ankarampi. Vuorela sanoo, että 1900-luvun alussa Suomella oli mahdollisuus ottaa muita kiinni, mutta sen estivät uudet kriisit.

– Suomeen iski poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten kriisien aika, johon liittyi suurlakko, Venäjän vallankumous, itsenäistyminen, sisällissota, toinen maailmansota ja Suomeen tuli ankara vankeinhoitokriisi.

Vuorela sanoo, että tästä toipuminen kesti 1990-luvulle asti.

– 1990-luvulla päästiin sille linjalle, jota muut Pohjoismaat noudattivat. Eli jos sanotaan, että Suomen kriminaalipolitiikka ankaroitui aidosti ja merkittävästi 1867 jälkeen, sitä tilannetta kesti 125 vuotta.

Raiskattu nainen oli käytännössä vailla oikeusturvaa

Vuorela tutki väitöskirjassaan rangaistusten lisäksi myös rikollisuuden kehitystä. Uutta tietoa saatiin esimerkiksi seksuaalirikosten historiasta. Hänen mukaansa toisin kuin on aiemmin esitetty, raiskaustuomioiden vähyys ei kerro raiskausten todellisesta määrästä.

– Kyse ei ole siitä, ettei 1800-luvulla olisi raiskattu ihmisiä, vaan rikosoikeudellinen järjestelmä oli rakennettu siten, että raiskatulla naisella ei juuri ollut oikeussuojaa.

Vuorelan mukaan raiskatulla oli lain mukaan kuukausi aikaa nostaa kanne, kerätä todisteet ja rakentaa aukoton juttu tekijää vastaan. Mihinkään muuhun rikokseen ei ollut liitetty vastaavaa määräaikaa, Vuorela sanoo.

– Jos kanne ei mennyt läpi, naisella oli itse riski joutua tuomituksi salavuoteudesta tai huoruudesta. Jo lähtökohtaisesti tilanne kuulostaa siltä, että aika harvalla oli mahdollisuuksia lähteä tähän prosessiin.

Vuorelan mukaan tuolloinen raiskauslaki oli rakennettu niin, että käytännössä raiskaus voitiin tuomita ainoastaan, jos tekijä oli vieras ja jäänyt itse teossa kiinni.

– Jos raiskaaja oli lähiyhteisön jäsen, tapauksia ei viety oikeuteen. Se olisi ollut yhteisölle haitallisempaa kuin itse raiskaus.

Murhasta langetettava elinkautinen on jäänne historiasta

Suomen kriminaalipolitiikka rakennettiin nykymuotoon 1960-luvulla, mutta Vuorela sanoo, että rikoslaissa on yhä jäänteitä historiasta. Suomi on esimerkiksi ainoa Pohjoismaa, jossa ainoa murhasta langetettava rangaistus on elinkautinen.

Kun Pohjoismaissa tuli painetta luopua kuolemanrangaistuksesta, muut maat ratkaisivat tilanteen muuttamalla lainsäädäntöä. Suomessa lakia ei kuitenkaan tarvinnut muuttaa, koska kuolemaantuomitut voitiin teloituksen sijaan karkottaa Siperiaan.

– Valinta, että Suomessa otettiin käyttöön karkotukset Siperiaan vuonna 1826, on suora syy sille, miksi Suomessa on murhasta ainoana vaihtoehtona elinkautinen, vaikka muissa Pohjoismaissa ei ole.

Vuorela huomauttaa, että erilaisista rangaistussäännöksistä huolimatta murhasta käytännössä seuraavat vankeusrangaistukset ovat kaikissa Pohjoismaissa nykyään keskimäärin samanpituisia.

Toinen historian jäänne tulee Vuorelan mukaan esille, kun verrataan Suomea ja Ruotsia Norjaan ja Tanskaan. Suomessa ja Ruotsissa tuomitaan tänä päivänä vähän, mutta pitkiä vankeusrangaistuksia, Norjassa ja Tanskassa taas paljon ja lyhyitä. Ero johtaa maiden varhaisista rikoslaeista. Suomessa ja Ruotsissa oli käytössä vuoden 1734 laki, kun taas Norjassa ja Tanskassa vanha rikoslaki oli 1680-luvulta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut