Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Tove-elokuva sai kymmenen Jussi-ehdokkuutta – katso tästä kaikki ehdokkaat

Tove on Jussi-ehdokkaana esimerkiksi parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen sarjoissa. Kuvassa ohjaaja Zaida Bergroth ja pääosaa näyttelevä Alma Pöysti. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT , Tommi Salo

Elokuva-alan Jussi-palkintoehdokkuuksia on saanut eniten elokuva Tove, joka on ehdolla 10 Jussi-patsaan saajaksi. Taiteilija Tove Janssonista kertovan elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth. Tove on Jussi-ehdokkaana esimerkiksi parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen sarjoissa.

Seuraavaksi eniten ehdokkuuksia saivat Seurapeli, kahdeksan ehdokkuutta, sekä Ensilumi, kuusi ehdokkuutta. Jussi-ehdokkuuksia sai yhteensä 18 eri elokuvaa.

Jussi-kriteerit täyttäviä ensi-iltoja oli viime vuonna yhteensä 26 kappaletta. Kotimaisten elokuvien katsojaosuus elokuvateattereissa oli koronapoikkeusvuonna 41 prosenttia.

Vuonna 2020 julkaistujen elokuvien Jussi-palkintojen saajat selviävät syksyllä pidettävässä gaalassa.

Vuotuiset Jussi-palkinnot jaetaan vuoden parhaille kotimaisille elokuville ja niiden tekijöille. Ensimmäiset Jussit jaettiin jo vuonna 1944.

Jussi-palkinto

Tässä kaikki ehdokkaat kategorioittain

Paras elokuva

Eden – tuottaja Miia Haavisto, Tekele

Ensilumi – tuottajat Jussi Rantamäki, Emilia Haukka, Aamu Film Company

Seurapeli – tuottajat Venla Hellstedt, Elli Toivoniemi, Tuffi Films

Teräsleidit – tuottajat Aleksi Bardy, Dome Karukoski, Sirkka Rautiainen, Helsinki-filmi

Tove – tuottajat Aleksi Bardy, Andrea Reuter, Helsinki-filmi

Ohjaus

Zaida Bergroth – Tove

Hamy Ramezan – Ensilumi

Jenni Toivoniemi – Seurapeli

Naispääosa

Laura Birn – Viimeiset

Emmi Parviainen – Seurapeli

Alma Pöysti – Tove

Miespääosa

Shahab Hosseini – Ensilumi

Peik Stenberg – Elämää kuoleman jälkeen

Jussi Vatanen – Metsäjätti

Naissivuosa

Iida-Maria Heinonen – Seurapeli

Satu Tuuli Karhu – Eden

Saara Pakkasvirta – Teräsleidit

Miessivuosa

Tommi Korpela – Viimeiset

Samuli Niittymäki – Seurapeli

Shanti Rooney – Tove

Käsikirjoitus

Eeva Putro – Tove

Hamy Ramezan, Antti Rautava – Ensilumi

Jenni Toivoniemi – Seurapeli

Kuvaus

Jarmo Kiuru – Syksyn jälkeen saapuu kevät

Arsen Sarkisiants – Ensilumi

Linda Wassberg – Tove

Musiikki

Matti Bye –Tove

Salla Luhtala – Orkesterin edessä

Sanna Salmenkallio – Aalto

Äänisuunnittelu

Svante Colérus – Ensilumi

Arttu Hokkanen – Lost Boys

Kirka Sainio – Helene

Leikkaus

Samu Heikkilä – Seurapeli

Hanna Kuirinlahti – Eden

Jussi Rautaniemi – Aalto

Lavastussuunnittelu

Catharina Nyqvist Ehrnrooth – Tove

Markus Packalén – Elämää kuoleman jälkeen

Jaagup Roomet – Helene

Pukusuunnittelu

Jouni Mervas – Seurapeli

Mare Raidma – Näkemiin Neuvostoliitto

Eugen Tamberg – Tove

Maskeeraussuunnittelu

Gristina Pahmann – Näkemiin Neuvostoliitto

Riikka Virtanen – Tove

Riikka Virtanen – Teräsleidit

Dokumenttielokuva

Aalto – ohjaus Virpi Suutari, tuottajat Timo Vierimaa, Virpi Suutari, Martti Suosalo

Lost Boys – ohjaus Joonas Neuvonen, Sadri Cetinkaya, tuottaja Miia Haavisto

Neiti Aika – ohjaus Elina Talvensaari, tuottajat Emilia Haukka, Jussi Rantamäki

Lyhytelokuva

Explosionen av en badring – ohjaus Tommi Seitajoki

Poke – ohjaus Aleksi Salmenperä

The Fantastic – ohjaus Maija Blåfield

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut