Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pelastajat etsivät epätoivoisesti henkiinjääneitä Himalajan syöksytulvan jäljiltä

Kateissa on edelleen yli 170 ihmistä. Kuvassa pelastustyöntekijöitä 7. helmikuuta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Pelastusmiehistöt taistelivat keskiviikkona aikaa vastaan Himalajalla Pohjois-Intiassa, kun he etsivät mahdollisia eloonjääneitä sunnuntaina tapahtuneen syöksytulvan jäljiltä Chamolissa Uttarakhandin osavaltiossa.

Etsinnöissä keskityttiin alueella sijaitsevissa vesivoimaloissa työskennelleiden yli 30 ihmisen löytämiseen, koska vedellä täyttyneeseen tunneliverkostoon on jäänyt ilmataskuja, joissa ihmiset voisivat sinnitellä hengissä.

Kateissa on edelleen yli 170 ihmistä, ja kuolleena on löydetty 31.

Osa paikalle tulleista omaisista oli raivoissaan operaation hitaasta etenemisestä.

– Tämä operaatio on pelkkä vitsi. Eihän nyt eletä 1900-lukua, jossa meillä on käytössä yksi ainoa puskutraktori, jolla yritetään siirtää tonneittain mutaa. Missä on teknologia, missä ovat koneet, kiivaili Sanjay Pant, jonka 24-vuotias veli oli edelleen kateissa.

Onnettomuus sattui, kun jäätiköstä irronneet kappaleet vyöryivät päin patoa ja tuhosivat sen. Tämän seurauksena kaksi jokea tulvi voimakkaasti.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut