Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Korona söi museoiden kävijämääriä: Museoviraston mukaan käynnit vähenivät viime vuonna reilulla kolmella miljoonalla

Viime vuoden suosituimpiin museoihin kuului Kiasma Helsingissä. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Korona näkyi voimakkaasti Suomen museoiden käyntimäärissä viime vuonna. Museoviraston alustavien tietojen mukaan museoiden käyntimäärät vähenivät reilulla kolmella miljoonalla käynnillä edellisvuoteen verrattuna.

Viime vuonna ammatillisesti hoidetuissa museoissa vierailtiin yhteensä noin 4,5 miljoonaa kertaa, Museovirasto kertoo. Vuonna 2019 museokäyntejä tilastoitiin 7,6 miljoonaa.

Museot olivat koronakeväänä kiinni koko maassa noin kaksi ja puoli kuukautta. Loppuvuonna pahimmilla koronan leviämisalueilla museoita jouduttiin sulkemaan taas uudelleen.

Museovirasto arvioi, että ovien sulkemisen lisäksi koronan vaikutus näkyi esimerkiksi ulkomaisten turistien puuttumisena sekä ihmisten yleisessä varovaisuudessa.

Keskimäärin museokohteissa vierailtiin reilut 15 400 kertaa, kun vuotta aiemmin luku oli lähes 10 000 käyntiä suurempi.

Suosituimmat museokohteet olivat Helsingissä sijaitsevat Ateneumin taidemuseo ja Nykytaiteen museo Kiasma sekä Tampereella sijaitseva Museokeskus Vapriikki.

Museovirasto kokoaa vuosittain tilastotietoa Suomen museoiden toiminnasta. Tilastossa on mukana 150 museota, jotka ylläpitävät yli 300:aa museokohdetta. Vahvistetut tilastot julkaistaan kesällä.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut