Kiina syö nyt suomalaista lihaa, ja myös Valion maitotuotteiden menekki kasvaa vauhdilla – ruokaviennissä tapahtui isoja muutoksia pandemiavuonna 2020
Suomen koko elintarvikeviennissä Kiina on kivunnut Ruotsin jälkeen jo toiseksi suurimmaksi maaksi.
Suomalaisia elintarvikkeita viedään yhä enemmän Kiinaan. Lihan viennissä Kiina nousi vuoden 2020 tammi–lokakuussa lähes kolmasosan osuudellaan jo reilusti Ruotsin ohi ykkösmaaksi.