Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Tänään on luvassa poliittista teatteria, kun Yhdysvalloissa osa republikaaneista esittää vastalauseen kongressin laskiessa presidentinvaalien äänet

Demokraattien Joe Bidenin vaalivoittoon kongressin näytös ei enää vaikuta. AFP / LEHTIKUVA

Anssi Rulamo, Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence on kertonut maan väistyvälle presidentille Donald Trumpille, ettei voi estää demokraattien Joe Bidenin vaalivoiton vahvistamista, kertoi yhdysvaltalaislehti New York Times Suomen aikaa keskiviikkona aamuyöstä.

Keskustelua tuntevien lähteiden mukaan Pence olisi kertonut Trumpille, ettei hän usko itsellään olevan valtuuksia estää valitsijaäänestyksen tulosten vahvistamista, vaikka Trump on näin väittänyt.

Joe Bidenin valitseminen Yhdysvaltain 46. presidentiksi saa tänään lopullisen sinettinsä, kun Yhdysvaltain kongressi laskee presidentinvaalien valitsijaäänet ja julistaa Bidenin vaalivoittajaksi.

Trumpin kampanjatiimi on julkaissut sittemmin Twitterissä tiedotteen, jossa Trump kiistää New York Timesin kertomat tuoreet tiedot ja julistaa lehden jutun olevan "valeuutinen".

– Hän (Pence) ei ikinä sanonut tuota, Trump julisti tiedotteessa, joka on julkaistu Suomen aikaa keskiviikkoaamuna, mutta päivätty vuoden 2020 tammikuulle.

– Varapresidentti ja minä olemme täydessä yhteisymmärryksessä siitä, että varapresidentillä on valta toimia, Trump jatkoi.

Asiantuntija: Pencellä ei ole valtuuksia hylätä ääniä

Trump on kohdistanut kongressin keskiviikkoisen istunnon alla myös julkisesti painetta varapresidenttiinsä. Maanantai-iltana Trump oli kampanjoimassa Georgiassa senaatinvaalien toisella kierroksella paikkaansa puolustavien republikaaniehdokkaiden puolesta. Hän puhui myös kongressin tilaisuudesta.

Trump kohdisti toiveensa varapresidentti Penceen, joka roolissaan senaatin puheenjohtajana johtaa ääntenlaskentaa. Yhdysvaltalaismediassa tosin puhuttiin tiistaina, että Pence voisi jättää tilaisuuden väliin.

– Toivon, että Mike Pence toimii meidän puolestamme. Hän on hieno kaveri. Tietenkin, jos hän ei tee niin, en pidä hänestä ihan niin paljon, Trump sanoi vaalitilaisuudessa.

Asiantuntijoiden mukaan Pencellä ei kuitenkaan ole lain mukaan oikeutta puuttua ääntenlaskuun.

– En usko, että se johtaa mihinkään. Pencellä ei ole valtuuksia hylätä osavaltioiden ääniä, vaalilakeihin erikoistunut professori Rick Hasen Kalifornian yliopistosta sanoi STT:lle.

Rutiininomaisesta prosessista leivotaan draamaa

Normaalisti kongressin ääntenlasku on rutiininomainen osa vaaliprosessia, mutta tällä kertaa se on dramaattisempi, sillä useat kongressin republikaanit aikovat esittää vastalauseen valitsijaäänistä.

Republikaaneilla ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta estää Bidenin julistamista voittajaksi, mutta tiedossa on silti kovan luokan poliittista teatteria, joka on jo luonut syviä jakolinjoja republikaanipuolueen sisälle.

Kongressin perustuslaillinen tehtävä on vain laskea valitsijaäänet, mutta laki antaa senaattoreille ja kongressiedustajille mahdollisuuden esittää vastalauseen yksittäisen osavaltion äänistä. Jos vastalauseen takana on vähintään yksi edustaja sekä edustajainhuoneesta että senaatista, menee vastalause molemmissa kamareissa käsittelyyn ja äänestykseen.

Yli 100 republikaania ilmoittanut vastustusaikeistaan

Jo yli 100 kongressiedustajaa ja 12 senaattoria on ilmoittanut aikovansa esittää vastalauseen tiettyjen osavaltioiden äänistä vaalivilppiin vedoten, joten tiedossa on varmuudella äänestyksiä valitsijaäänten hyväksymisestä. Presidentti Trump on tulosten haastamisen kannalla.

Nämä äänestykset eivät kuitenkaan johda tulosten kumoamiseen, sillä siihen vaadittaisiin enemmistö molemmissa kamareissa. Yritys kaatuu siis jo siihen, että demokraateilla on enemmistö edustajainhuoneessa. Senaatissakin useimmat republikaanitkin vastustavat yritystä muuttaa vaalitulosta.

Kyseessä on siis enemminkin poliittinen temppu, jolla kongressiedustajat yrittävät miellyttää presidentti Trumpia ja tämän kannattajia viestimällä heille tekevänsä parhaansa taistellakseen presidentin puolesta.

Vastalauseita esittävillä republikaaneilla ei ole antaa todisteita vaalivilpistä, kuten ei ole ollut Trumpillakaan, joka on siitä huolimatta kieltäytynyt tunnustamasta vaalitappiotaan.

Jakautunut republikaanipuolue

Temppu asettaa monet republikaanit kongressissa kiusalliseen asemaan, sillä heidän pitää valita kahdesta ikävästä vaihtoehdosta. Joko he äänestävät laillisia äänestystuloksia vastaan tai suututtavat presidentti Trumpin.

Tämän vuoksi kongressin vaikutusvaltaisin republikaani, senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell olisi halunnut välttää joutumisen äänestykseen. Keskiviikon äänestysten jakolinjat voivatkin aiheuttaa puolueessa kipuilua vuosien ajan.

Moni republikaani on arvostellut puoluetovereidensa temppua. Esimerkiksi nebraskalaissenaattori Ben Sasse sanoi, että vaalitulosten haastaminen on "huono asia maallemme ja puolueellemme".

Myös edustajainhuoneen entinen puhemies Paul Ryan oli hyvin kriittinen yrityksen suhteen.

– On vaikea keksiä epädemokraattisempaa ja epäkonservatiivisempaa toimea kuin liittovaltion puuttuminen osavaltioiden sertifioimiin vaalituloksiin ja miljoonien amerikkalaisten äänioikeuden vieminen, Ryan sanoi lausunnossaan.

Kongressin istunto alkaa iltakahdeksalta Suomen aikaa. Koska tiedossa on luultavasti äänestyksiä useiden eri osavaltioiden tuloksista, istunto voi venyä Suomen aikaa torstaille.

-----

Lähteenä myös CNN , USA Today , AP ja Washington Post .

Kommentoi

Mainos: Aamuposti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut