Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Paavin joulumessussa vain parisataa kuulijaa – joulupäivän Urbi et orbi -puhe videoidaan

Vatikaanissa paavin perinteiseen joulumessuun Pietarinkirkkoon kokoontui vain alle parisataa ihmistä. Kuvassa paavi Franciscus. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Koronaviruspandemiaan liittyvät rajoitukset hiljensivät aattona monia tunnettuja joulutapahtumia eri puolilla maailmaa.

Vatikaanissa paavin perinteiseen joulumessuun Pietarinkirkkoon kokoontui vain alle parisataa ihmistä. Uutistoimisto AFP:n mukaan maskeihin sonnustautunut kirkkokansa koostui pääosin Vatikaanin työntekijöistä. Viime vuonna messuun osallistui noin 10 000 ihmistä.

Lisäksi messua oli tänä vuonna aikaistettu parilla tunnilla, jotta siihen osallistuvilla oli mahdollisuus ehtiä kotiin ennen kuin koronan vuoksi määrätty ulkonaliikkumiskielto alkoi iltakymmeneltä. Koko Italiaan on määrätty jouluaattona alkaneita rajoituksia viruksen leviämisen hillitsemiseksi.

AFP:n mukaan messuun oli tänäkin vuonna ehditty hankkia tuhansia ennakkolippuja ennen kuin kävi ilmi, että tapahtuma perutaan pandemian vuoksi

Joulupäivänä paavi pitää perinteisen Urbi et orbi -puheensa. Nykyinen paavi Franciscus pitää puheen nyt kahdeksannen kerran. Tavallisesta poiketen paavin puhe videoidaan.

Yleensä Vatikaanin Pietarinaukio täyttyy puhetta kuuntelevista ihmisistä. Esimerkiksi viime vuonna aukiolla kerrottiin olleen noin 40 000 ihmistä, mutta sille olisi mahtunut enemmänkin kuulijoita.

Myös miehitetyllä Länsirannalla sijaitsevassa palestiinalauskaupunki Betlehemissä joulun tavanomaiset ihmisjoukot loistivat poissaolollaan. Kristityt pitävät Betlehemiä Jeesuksen synnyinkaupunkina, minkä vuoksi sinne kerääntyy yleensä jouluisin satoja tuhansia ihmisiä.

Nyt jouluyön jumalanpalvelukseen Jeesuksen syntymäkirkkoon päästettiin vain papistoa ja harvoja erityisvieraita. Maailmalle jumalanpalvelus näkyi nettistriiminä.

Kommentoi

Mainos: Aamuposti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut