Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Tanska kielsi minkkien tarhaamisen ensi vuoden loppuun asti – laki kaikkien minkkien lopettamisesta tuli voimaan puolitoista kuukautta massatappojen alkamisen jälkeen

Tanskassa on lopetettu miljoonia minkkejä sen jälkeen, kun minkeillä oli todettu koronavirusmutaatio, joka oli tarttunut myös ihmisiin. AFP / LEHTIKUVA

STT–Ritzau

Tanskassa parlamentti on päättänyt minkkitarhojen väliaikaisesta sulkemisesta. Voimaan saatettava laki kieltää ensi vuoden loppuun saakka elinkeinonharjoittajia pitämästä minkkejä.

Väliaikaisella kiellolla on tarkoitus saada laillinen pohja aiemmille toimille. Tanskassa on lopetettu miljoonia minkkejä sen jälkeen, kun minkeillä todettiin koronavirusmutaatio, joka oli tarttunut myös ihmisiin. Tanskan hallitus päätti marraskuun alussa lopettaa kaikki turkistarhoissa elävät minkit, mutta päätös osoittautui sittemmin lainvastaiseksi.

Hyväksytyn lakiesityksen mukaan kaikki Tanskan tarhatut minkit on tapettava. Viranomaisten arvioiden mukaan Tanskassa oli ennen koronamutaatiota seurannutta eläinten tappamista noin 17 miljoonaa minkkiä. Aiempi laki salli minkkien lopettamisen vain, jos sairautta oli löydetty saman tarhan minkeistä tai jos tarha oli alueella, jossa tartuntoja on havaittu.

Laissa otetaan kantaa myös minkkitarhureille maksettaviin korvauksiin, joiden on määrä paikata väliaikaisesta kiellosta aiheutuvia tulonmenetyksiä.

Voimaan astuvan lain mukaan kielto ei koskisi eläintarhoja, sirkuksia tai yksityisomistuksessa olevien minkkien pitämistä, kunhan minkkejä on alle viisi. Lain rikkomisesta voisi seurata sakkoa tai korkeintaan kuuden kuukauden vankeusrangaistus.

Tutkintakomissio selvittää pääministerin toimia

Laki saatiin voimaan samana päivänä, kun Tanskassa asetettiin tutkintakomissio selvittämään hallituksen toimia minkkiasiassa.

Tutkinnan keskiössä on pääministeri Mette Fredriksenin marraskuun alussa antama määräys kaikkien tarhaminkkien tappamisesta. Hallitus lähetti myöhemmin minkinomistajille kirjeen, jossa määräys muotoiltiin uudelleen pyynnöksi, ja pääministeri Fredriksen pahoitteli tapahtunutta.

Minkeistä nousseen skandaalin myötä maan elintarvikeministeri Mogens Jensen erosi tehtävästään.

Tutkintakomissio aloittaa selvityksensä huhtikuussa. Sen valmistumiselle on annettu aikaa vuosi.

Erillisessä tutkinnassa saatetaan selvittää myös poliisin toimintaa. Tanskassa kuohuntaa on noussut myös siitä, kuinka poliisi toimeenpani minkkien lopettamista tarhoilla.

Kommentoi

Mainos: Aamuposti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut