Yön uutiskooste: Olkiluodon ydinvoimalan häiriön syy selvisi

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

KOONNEET: Lassi Lapintie ja Anne Salomäki / STT

Olkiluodon ydinvoimalan häiriön syy selvisi, varautumistilanne on päättynyt

Olkiluodon ydinvoimalan kakkosreaktoriin iskenyt häiriötilanne ja siitä seurannut varautumistilanne ovat päättyneet, tiedottaa TVO kotisivuillaan. Korjaustöitä jatketaan reaktorin seisokin aikana.

Olkiluoto 2 on poissa sähköntuotannosta toistaiseksi. Verkkoon kytkemisen aikataulusta tiedotetaan myöhemmin.

Häiriöstä seurannut valmiustoiminta päättyi perjantaina hieman ennen aamuviittä häiriötilanteen syyn selvittyä ja laitoksen riskitason palattua normaaliksi.

Asiasta kertoi ensin Yle.

EU-huippukokouksen ilmastokeskustelu venyi läpi yön

Brysselissä EU-maiden johtajat ovat keskustelleet huippukokouksessaan läpi yön EU:n ilmastotavoitteen kiristämisestä vuodelle 2030. Yhteisen päästövähennystavoitteen nostaminen vähintään 55 prosenttiin verrattuna vuoden 1990 tasoon on EU-lähteiden mukaan saanut laajaa kannatusta, mutta päätöksen yksityiskohdista ei ole löytynyt yksimielisyyttä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ennakoi jo ennen kokouksen alkua, että ilmastokysymyksestä käytäisiin hankalaa ja pitkää keskustelua.

EU-johtajat sopivat eilen ratkaisusta oikeusvaltiokiistaan, joka oli pidätellyt EU:n monivuotista budjettia ja elpymispakettia.

EU-maat ottavat askelia kohti Turkki-pakotteiden laajentamista

EU-maiden johtajat ovat huippukokouksessaan jälleen tuominneet Turkin toimet itäisellä Välimerellä. Kokouksen päätelmien mukaan EU-maat voivat lisätä nimiä viime vuonna perustetulle pakotelistalle, joka luotiin vastalauseena Turkin laittomalle poraustoiminnalle Kyproksen kontrolloimalla alueella.

Päätelmissään EU-johtajat myös pyytävät komissiota ja EU:n ulkosuhteista vastaavaa Josep Borrellia laatimaan raportin EU:n ja Turkin suhteesta sekä etenemisvaihtoehdoista, mukaan lukien Turkin vastaisten pakotteiden perusteiden laajentamisesta. Asiaan palataan viimeistään maaliskuun huippukokouksessa.

Hiilipäästöt vähenivät ennätykselliset 7 prosenttia koronavuonna 2020

Ihmiskunnan tuottamat hiilipäästöt ovat vähenneet koronavirusrajoitusten vuoksi tänä vuonna yhteensä ennätykselliset seitsemän prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Näin arvioi Global Carbon Project -järjestön kansainvälinen tutkijaryhmä uudessa raportissa.

Laskua todettiin arviolta noin 2,4 miljardia tonnia.

Luku jättää varjoonsa entiset ennätykselliset laskut päästöissä, kuten 0,9 miljardin tonnin vähentymisen toisen maailmansodan lopulla ja 0,5 miljardin tonnin kuopan vuoden 2009 talouskriisissä.

Suurimmat laskut todettiin Yhdysvalloissa (12 prosenttia) ja Euroopan unionin alueella (11 prosenttia). Kiinassa laskun uskotaan jäävän vain 1,7 prosenttiin. (Lähde: AFP)

Uutissuomalainen: Kausi-influenssarokotteen suuren kysynnän vuoksi hoitohenkilöstön rokotteita on paikoin säännöstelty

Kausi-influenssarokotteiden poikkeuksellisen suuren kysynnän vuoksi osassa sairaanhoitopiireistä on tehty erikoisjärjestelyjä henkilökunnan rokottamisessa, kertoo Uutissuomalainen.

Suurimmassa osassa piireistä rokotteita on riittänyt ja rokottaminen on yhä kesken, mutta osassa rokotteita on priorisoitu esimerkiksi välitöntä potilastyötä tekeville henkilöstöryhmille.

Uutissuomalainen kysyi 20 sairaanhoitopiiriltä joulukuun alussa, onko influenssarokotteita riittänyt hoitohenkilöstölle. Kyselyyn vastasi 18 sairaanhoitopiiriä. Useissa vastauksissa huomautettiin, että tiedot koskevat vain erikoissairaanhoitoa.

Yhdysvalloissa FDA:n asiantuntijapaneeli suosittelee Pfizerin koronarokotteen hyväksyntää hätätilanteisiin

Yhdysvaltain lääketurvallisuudesta vastaavan liittovaltion viraston FDA:n asiantuntijapaneeli suosittelee Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokotteen hyväksyntää hätätilannekäyttöön.

Asiantuntijapaneelin lausunto ei ole vielä FDA:ta sitova päätös, mutta usein virasto tekee päätöksensä sen mukaisesti. Televisiokanava CNBC:n mukaan FDA voi antaa virallisen hyväksyntänsä rokotteelle jo perjantaina.

Mikäli FDA antaa hyväksyntänsä rokotteelle, se lisää tuotteeseen varoitustarran, joka kehottaa vakavista allergioista kärsiviä välttämään rokotteen ottamista. Taustalla on kahden terveydenhuollon työntekijän rokotteesta saama allerginen reaktio Britanniassa. (Lähde: AFP)

Euroopan lääkevirasto kertoo koronarokotteiden myyntiluvista

Euroopan lääkevirasto EMA pitää tänään tiedotustilaisuuden koronavirusrokotteiden myyntiluvista ja niiden kehityksestä. Tapahtuma järjestetään virtuaalisena.

Virasto kertoi eilen, että mahdollinen myyntilupa Pfizerin ja Biontechin rokotteelle tulee viimeistään 29. joulukuuta. Moderna-yhtiön valmistaman rokotteen myyntilupa pitäisi saada hyväksytyksi 12. tammikuuta mennessä, jos ongelmia ei ilmene. (Lähde: AFP)

Ulkoministeri Haaviston toiminta eduskunnan täysistunnon syyniin

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toiminta al-Holin leirin suomalaislasten kotiuttamisesta syntyneessä jupakassa on tänään eduskunnan täysistunnon ruodittavana.

Perustuslakivaliokunta linjasi keskiviikkona valmistuneessa mietinnössään, että Haavisto toimi lainvastaisesti yrittäessään siirtää ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin. Samalla valiokunta kuitenkin katsoi, etteivät edellytykset ministerisyytteen nostamiselle täyty.

Päätös mahdollisesta ministerisyytteestä tehdään täysistunnossa yksinkertaisella enemmistöllä.

Unicef: Koronakriisin taloudellisesta tuesta vain murto-osa osoitettu lapsille

Vauraat maat ovat käyttäneet koronakriisin hoitoon 10,8 biljoonaa euroa, mutta tästä vain kaksi prosenttia on osoitettu lasten ja lapsiperheiden sosiaaliturvaan. Näin todetaan YK:n lastenjärjestön Unicefin raportissa.

Raportissa tarkastellaan 41:n OECD- ja EU-maan toimenpiteitä koronakriisin hoidossa tämän vuoden helmi- ja heinäkuun välisenä aikana. Tarkastelun kohteena ovat pandemian sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset lapsiin sekä tarvittavat poliittiset päätökset lasten hyvinvoinnin kannalta.

Time-lehti valitsi Joe Bidenin ja Kamala Harrisin Vuoden henkilöksi

Yhdysvaltalainen Time-aikakauslehti on myöntänyt vuosittain jaettavan Vuoden henkilö -tittelin presidentinvaalit voittaneelle demokraattien Joe Bidenille ja tulevalle varapresidentille Kamala Harrisille.

Ehdolla olivat myös vaalit hävinnyt istuva presidentti Donald Trump, yhdysvaltalaisen George Floydin kuolemasta alkanut rasismin vastainen liike ja Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci yhdessä muiden etulinjan terveydenhuollon työntekijöiden kanssa.

Vuoden henkilö, joko yksilö tai ryhmä, on nimetty vuodesta 1927 lähtien. Viime vuonna Timen valinta oli ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg.

Tänään saadaan vähäisiä lumisateita

Lähipäivinä on Ilmatieteen laitoksen mukaan odotettavissa vähäisiä lumisateita lähes koko maahan. Ensimmäinen sadeannos saapuu maan eteläosaan tänään.

Talvea on kuitenkin turha etelään odotella, sillä lunta kertynee enintään pari senttiä.

Myös Lapissa voi tulla heikkoja lumisateita tai jäätävääkin tihkusadetta.

Idässä saattaa olla lähemmäs kymmenen pakkasastetta, muualla ollaan nollan ja viiden pakkasasteen välillä.

Täydennetty ensimmäinen, toinen ja toiseksi viimeinen sähke.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut