Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Tiibetin pakolaishallituksen johtaja käväisi Valkoisessa talossa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin

Pakolaishallituksen johtajan Lobsang Sangayn vierailu on omiaan entisestään rapauttamaan Yhdysvaltain ja Kiinan aallonpohjaan vajonneita suhteita. AFP / LEHTIKUVA

STT

Tiibetin pakolaishallituksen johtaja on vieraillut Valkoisessa talossa ensimmäistä kertaa kuuteen vuosikymmeneen, kertovat pakolaishallituksen (CTA) edustajat brittilehti Guardianin mukaan.

CTA sanoi vierailun jälkeen olevansa toiveikas suhteiden kehittymisestä entisestään tulevien vuosien aikana.

Pakolaishallituksen johtajan Lobsang Sangayn vierailu on omiaan entisestään rapauttamaan Yhdysvaltain ja Kiinan aallonpohjaan vajonneita suhteita. Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo syytti heinäkuussa jälleen Kiinaa Tiibetin ihmisoikeuksien polkemisesta ja sanoi Yhdysvaltain tukevan merkittävää itsehallintoa Tiibetille.

Kiina miehitti Tiibetin 1950-luvun alussa ja on toistuvasti syyttänyt pakolaishallintoa pyrkimyksistä erottaa Tiibet Kiinasta.

Pakolaishallintoa johti pitkään Tiibetin hengellinen johtaja dalai-lama, mutta hän luopui poliittisesta asemastaan vuonna 2011.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut