Medialähteet: Biden nimeämässä pitkäaikaisen neuvonantajansa tulevan hallintonsa ulkoministeriehdokkaaksi

Blinkenin on arvioitu jo aiemminkin olevan kärkiehdokkaiden joukossa. Senaatin on vahvistettava presidentin ehdokkaan nimitys ministeriksi. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvaltain seuraavan presidentin Joe Bidenin ulkoministeriehdokkaaksi on mediatietojen mukaan nousemassa Bidenin nykyinen ulkopoliittinen neuvonantaja ja maan entinen varaulkoministeri Antony Blinken.

Asiasta kertovat muun muassa New York Times -lehti ja talousuutistoimisto Bloomberg valitsemisprosessia läheisesti tunteviin lähteisiin viitaten. Blinkenin on arvioitu jo aiemminkin olevan kärkiehdokkaiden joukossa.

Bidenin on määrä ilmoittaa ensimmäisistä ministerinimityksistä tiistaina.

Senaatin on vahvistettava presidentin ehdokkaan nimitys ministeriksi. Senaatin hallinta on vielä auki, sillä Georgiassa on vielä jaossa tammikuussa kaksi senaattoripaikkaa, senaattorikisan mentyä toiselle kierrokselle.

Valta vaihtuu istuvalta presidentiltä Donald Trumpilta Bidenille 20. tammikuuta. Biden on mediaennusteiden pohjalta julistettu presidentinvaalien voittajaksi, mutta Trump on kieltäytynyt tunnustamasta tappiotaan.

Blinkenin valinta voisi rauhoitella liittolaisia

Blinken, 58, toimi varaulkoministerinä presidentti Barack Obaman hallinnossa. New York Timesin mukaan hän on ollut Bidenin rinnalla jo lähes 20 vuoden ajan. Hän on muun muassa ollut Bidenin korkea-arvoisin avustaja senaatin ulkoasiainkomiteassa.

Lisäksi Blinken oli lehden mukaan Bidenin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja tämän toimiessa varapresidenttinä Obaman hallintokaudella.

Mikäli senaatti vahvistaa Blinkenin valinnan ulkoministeriksi hän korvaisi tehtävässään Mike Pompeon. Trumpin ulkoministerinä toiminut Pompeo on tullut tunnetuksi hyökkäävähköstä lähestymistavastaan muun muassa Kiinan ja Iranin osalta.

Blinkenin valinta maan ylimmäksi diplomaatiksi voisi auttaa tyynnyttelemään Yhdysvaltain perinteisiä liittolaisia, joita Trump on toisinaan vieroksunut ja jopa pilkannut.

Ulkoministerinä Blinkenin asialistalta löytyisi muun kansainväliseen yhteistyöhön liittyviä korjausliikkeitä. Biden on vannonut maan palaavan hänen kaudellaan osaksi kansainvälisiä sopimuksia, jotka Yhdysvallat jätti Trumpin aikana ovet paukkuen. Näihin kuuluu muun muassa Pariisin ilmastosopimus.

Biden on luvannut myös palata Iranin ydinsopimuksen osalta neuvotteluihin Iranin kanssa, kun hänestä tulee presidentti. Trumpin hallinto on jatkanut marraskuun alun vaalitappion jälkeenkin uusien pakotteiden määräämistä Iranille.

Iran on Yhdysvaltain talouspakotteiden jälkeen vähitellen lakannut noudattamasta liki kaikkia ydinsopimuksen velvoitteita, mutta vakuutteli viime viikolla palaavansa salamavauhtia noudattamaan vuoden 2015 ydinsopimusta, jos Biden poistaa talouspakotteet.

Kansallisen turvallisuuden neuvonantajasta myös vihjeitä

Bloombergin mukaan Biden olisi valitsemassa tulevaksi kansallisen turvallisuuden neuvonantajakseen Jake Sullivanin, joka oli yksi Hillary Clintonin läheisimmistä avustajista.

Myös Sullivan, 43, on toiminut Bidenin kansallisen turvallisuuden neuvonantajana hänen ollessaan varapresidenttinä, kertoo Bloomberg.

Ulkoministerin roolia pidetään yhtenä arvovaltaisimmista ministerinrooleista, kertoo Bloomberg. Presidentin kansallisen turvallisuuden neuvonantajan tehtävä puolestaan on yksi tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista tehtävistä Valkoisessa talossa.

Blinken ja Sullivan eivät vastanneet uutistoimisto Bloombergin kommenttipyyntöihin. Bidenin edustaja kieltäytyi myös kommentoimasta asiaa.

----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut