Korkein oikeus (KKO) piti perjantaina voimassa Helsingin käräjäoikeuden tuomarin saaman sakkotuomion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomari toimi oikeuden puheenjohtajana Axl Smithin salakatselujutussa, josta toimitettiin medialle tuomio, johon oli jäänyt näkyviin uhrien nimiä.
KKO katsoi, että käräjätuomari Maritta Pakarinen oli paljastanut salassa pidettävän tiedon, kun hän oli hyväksynyt julkisuuteen tarkoitetun tuomion. KKO:n mukaan tuomari oli menetellyt huolimattomasti salassapitomerkintöjä tarkastaessaan.
Tekoa ei voitu pitää vähäisenä, koska sen seurauksena uhrien arkaluonteisia tietoja oli päätynyt laajalle toimittajien joukolle, KKO katsoi. Tuomarin vastuuseen ei vaikuttanut se, ettei hän ollut itse lähettänyt tuomiota eteenpäin.
Järjestelmävika oli osasyynä
Asia käsiteltiin ensimmäisenä oikeusasteena hovioikeudessa. Helsingin hovioikeus ja myös KKO huomioivat, että osasyynä Pakarisen virheeseen olivat käräjäoikeuden järjestelmässä olleet ongelmat, joiden takia hän luuli salassapitomerkintöjen olevan kunnossa.
Hovioikeus oli tuominnut Pakarisen 25 päiväsakkoon, mikä tekee hänen tuloillaan 1 450 euroa. KKO piti rangaistuksen ennallaan.
– Rangaistuksessa oli otettu huomioon teon vakavat seuraukset mutta myös se, että tuomion laatimisessa käytetty tietojärjestelmä oli mahdollistanut virheellisen käsityksen salausmerkintöjen asianmukaisuudesta. Tuomari oli pyrkinyt korjaamaan virheensä heti sen huomattuaan, KKO sanoi.
Lisäksi tuomari ja valtio määrättiin maksamaan uhreille kärsimyskorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä 13 500 euron edestä. KKO piti myös nämä korvaukset voimassa.
STT kertoo tuomarin nimen hänen yhteiskunnallisen asemansa takia ja sekaantumisvaaran välttämiseksi.
Käräjäoikeus antoi Smithille tuomion helmikuussa 2017. Hänet tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, ja myöhemmin hovioikeus päätyi samaan lopputulokseen.
Smith tuomittiin 30 salakatselusta, neljästä kunnianloukkauksesta sekä kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Uhreja oli yhteensä 29.