Neste ostaa Rotterdamissa toimivan jalostamon

Yritysosto nopeuttaa Nesteen mukaan uusiutuvan raaka-aineen esikäsittelykapasiteetin kasvattamista. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Neste on sopinut ostavansa Rotterdamissa Hollannissa toimivan Bunge Loders Croklaan -yhtiön jalostamon 258 miljoonalla eurolla.

Laitos sijaitsee Nesteen olemassa olevan biojalostamon vieressä, ja se koostuu esikäsittelylaitoksesta, säiliöalueesta ja laitureista. Laitoksella on myös putkilinjayhteys Nesteen jalostamon alueelle.

– Yritysosto nopeuttaa uusiutuvan raaka-aineen esikäsittelykapasiteettimme kasvattamista, mikä on tärkeä ajuri jäte- ja tähderaaka-aineiden määrän sekä raaka-ainejoustavuuden lisäämiselle, kertoo Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker tiedotteessa.

Hänen mukaansa Neste on sitoutunut lisäämään jätteiden ja tähteiden osuutta uusiutuvien raaka-ainepohjassa 100 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä.

Aiemmin tänä vuonna Neste on ostanut myös Rotterdamista terminaalin, jossa säilytetään, jalostetaan ja sekoitetaan uusiutuvia jäte- ja tähdepohjaisia raaka-aineita.

Koko kapasiteetti käytössä vuonna 2024

Siirtymäkausi toteutetaan vaiheittain, ja laitoksen koko esikäsittelykapasiteetti on Nesteen käytössä vuoden 2024 loppuun mennessä.

Neste valmistaa uusiutuvia polttoaineita Rotterdamin lisäksi Singaporessa ja pienemmässä mitassa Porvoossa.

Vuonna 1818 perustettu Bunge valmistaa tuotteita öljynsiemenistä ja viljasta. Yhtiön pääkonttori sijaitsee St. Louisissa Yhdysvalloissa. Työntekijöitä on lähes 25 000 ympäri maailmaa.

Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisten ehtojen täyttymistä sekä viranomaisten hyväksyntää.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut