Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdysvalloissa yli 3 600 kansalliskaartilaista on valmiustilassa mahdollisten vaalipäivän levottomuuksien takia

Ympäri Yhdysvaltoja kuvernöörit ovat pyytäneet kansalliskaartia valmistautumaan levottomuuksiin ja mielenosoituksiin presidentinvaalituloksesta riippumatta, kirjoittaa Guardian .

Military Times -lehden mukaan yli 3 600 kansalliskaartilaista on vaalipäivänä tiistaina valmiustilassa ympäri maata.

Maanantaina varmistui, että esimerkiksi Massachusettsin osavaltiossa tulee olemaan 1 000 kaartilaista valmiustilassa.

Military Times kirjoittaa, että kansalliskaartilaiset ovat osavaltioiden päätösvallan alaisia. Lehden mukaan useat korkea-arvoiset kaartin jäsenet ovat viime viikolla arvioineet, että joukkoja ei todennäköisesti siirretä liittovaltion ja samalla toista presidenttikautta hakevan Donald Trumpin määräyksen alaiseksi vaaleja varten.

Kenraalimajuri Jeff Holmes Tennesseestä sanoo lehden mukaan, että siirto liittovaltion tasolle ei olisi hyödyllistä.

– En keksi mitään tilannetta, jossa suosittelisimme tai pyytäisimme joukkojen federalisointia, Holmes sanoi lehden mukaan.

Yhdysvalloissa järjestetään vaalit tänään tiistaina. Republikaanien Trumpin lisäksi presidenttikisassa on mukana demokraattien Joe Biden.

"Se voi yltyä vaaralliseksi tilanteeksi"

Liittovaltion poliisi FBI on varoittanut, että Oregonin Portlandissa voi vaalipäivänä olla aseellisia yhteenottoja, kirjoittaa uutistoimisto AFP.

Portlandissa kuohui viime kesänä, kun rasismia ja poliisin harjoittamaa väkivaltaa vastustavat protestit muuttuivat väkivaltaisiksi. Samalla kaupungissa raportoitiin liittovaltion joukoista, joiden kerrottiin ajaneen tunnuksettomilla autoilla ja ottaneen mielenosoittajia kiinni. Lisäksi sen kaduille jalkautui muun muassa äärioikeistolainen Proud Boys -järjestö, kirjoittaa AFP.

– Minua huolestuttaa eniten vastakkaisten ryhmien aseellisten yhteenottojen mahdollisuus, erikoisagentti Renn Cannon FBI:sta kommentoi AFP:lle.

– Se voi yltyä vaaralliseksi tilanteeksi, jossa – jos tunteet kuumenevat – voidaan päätyä epäonniseen tai traagiseen väkivallantekoon.

Yhdysvaltojen pääkaupunki Washingtonissa on myös valmistauduttu vaalipäivän levottomuuksiin, kirjoittaa Guardian. Valkoisen talon ympärille on ollut päivää ennen vaaleja rakenteilla uusi aita mahdollisten levottomuuksien takia. Guardianin mukaan myös aseelliset yhteenotot ovat mahdollisia.

Tuorekysely: Biden suosituin Floridan ja Ohion vaa'ankieliosavaltioissa

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan demokraattien Biden on suosikkiehdokas presidentiksi Floridassa ja Ohiossa. Connecticutilaisen Quinnipiacin yliopiston mittauksesta uutisoivat ainakin Guardian ja Washington Post .

Florida ja Ohio ovat vaaleissa vaa'ankieliosavaltioita, joissa nykyinen presidentti Trump voitti viime presidentinvaaleissa.

Guardian huomauttaa, että yliopiston kysely näyttää Bidenille suotuisampaa johtoa kuin muut viimeaikaiset kyselyt Floridasta ja Ohiosta.

Yhdysvalloissa järjestetään tänään presidentinvaalit.