Pikatesti paljastaa koronan jo muutamassa tunnissa – testillä voidaan nopeasti tunnistaa koronaviruksen aiheuttama tauti muista hengitystieinfektioista

Esimerkiksi työyhteisöissä on tärkeää saada nopeasti tieto mahdollisesta flunssaoireiden aiheuttajasta. Stuart Miles

Tommi Salo

Terveystalossa on tutkittu koronavirusta antigeenin osoittavalla pikatestillä jo yli 3 000 näytteestä. Testi on toiminut odotusten mukaisesti, ja tästä viikosta alkaen lääkäri voi kirjoittaa lähetteen pikatestiin myös itsenäisenä testinä.

Pikatestin tuloksen voi katsoa OmaTerveys-palvelusta muutaman tunnin kuluttua näytteenotosta.

Terveystalo sai viranomaisluvan nopeiden antigeenitestien käyttöön elokuussa, juuri epidemian uuden nousun kynnyksellä.

– Kokemuksemme perusteella antigeenitesti itsenäisenä soveltuu hyvin oireisen henkilön testaamiseen. Sillä voimme nopeasti tunnistaa, onko oireiden syynä koronavirustauti vai jokin toinen liikkeellä oleva hengitystieinfektio, Terveystalon laboratoriodiagnostiikasta vastaava johtaja Piia Aarnisalo sanoo.

Aarnisalon mukaan erityisesti työyhteisöissä, joissa tehdään lähityötä, on kriittistä saada nopeasti tieto flunssaoireiden aiheuttajasta, jotta koronavirustartunta voidaan joko sulkea pois tai minimoida mahdollisuus taudin leviämiselle työyhteisössä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut