Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Syy palon nopeaan leviämiseen Jyväskylän senioritalossa on selvinnyt – Otkesin mukaan palo-osastoinneissa ja palokatkoissa oli puutteita

Jyväskylässä Palokan Ilona -senioritalon palo-osastoinneissa ja palokatkoissa oli puutteita, joiden vuoksi heinäkuussa syttynyt tulipalo pääsi leviämään nopeasti ja laajalle, kertoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes). Palo levisi kahteen rakennukseen ja niiden väliseen yhdyskäytävään, ja ensimmäisenä syttynyt rakennus vaurioitui pahoin. Palon vuoksi kolmesta talosta evakuoitiin 168 ihmistä.

Palo syttyi puisessa korissa olleesta kynttilästä ylimmän kerroksen parvekkeella ja levisi julkisivussa olleita pystyonteloita pitkin kattorakenteisiin, joiden ontelossa se kehittyi suureksi.

Julkisivussa olleita pystyonteloita pitkin taas putosi kekäleitä ja palavia kappaleita alemmille kattotasoille asti, koska niissä ei ollut palokatkoja kerrosten välillä. Onteloita pitkin palo pystyi siis leviämään sekä ylös että alas. Yhdessä suunnassa palo levisi ilmanvaihtohormien kotelointia pitkin.

Alemmat kattorakenteet pääsivät syttymään tuleen puutteellisten palo-osastointien vuoksi.

Suunnitelmat muuttuivat huonoon suuntaan

Otkes kertoo, että rakentamismääräysten ja rakennuslupapiirustusten mukaan onteloissa olisi pitänyt olla palokatkot, mutta työn aikaisista suunnitelmista katkot puuttuivat. Niistä puuttui myös yksityiskohtainen suunnitelma siitä, miten rakennuksen osien väliset osastoinnit toteutettaisiin, ja nyt ne oli tehty riittämättömillä levyillä.

Rakennushankkeen aikana julkisivun runkomateriaali myös vaihdettiin alumiinista puuksi ja parvekepaneelit palosuojaamattomiksi.

Palo ei levinnyt asuntoihin, mutta useisiin asuntoihin ja hoitolaitokseen tuli suuria savu- ja vesivahinkoja. Palo syttyi perjantai-iltana ja se saatiin jo kertaalleen rajattua, mutta se roihahti uudestaan perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Ensimmäisenä syttynyt rakennus oli valmistunut vuonna 2018. Poliisi on kertonut tutkivansa tapausta yleisvaaran tuottamuksena.