Etäväittelystä kieltäytynyt Trump vaatii kahta kasvotusten järjestettävää väittelyä

Virtuaalisesti järjestettävä väittely on määrä järjestää ensi viikon torstaina. AFP / LEHTIKUVA

Sanna Raita-aho, Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump vaatii päästä vielä kahteen otteeseen väittelemään demokraattihaastajansa Joe Bidenin kanssa kasvotusten ennen marraskuisia vaaleja. Uutistoimisto AFP:n mukaan Trumpin vaalitiimin vaateet olivat vastaus Bidenin vaalikampanjan aiempaan ehdotukseen siitä, että ehdokkaat vastaisivat viimeisessä väittelyssä aiemmista suunnitelmista poiketen yleisön kysymyksiin.

Koronatartunnasta toipuva presidentti kieltäytyi tänään osallistumasta ensi viikolle suunniteltuun toiseen vaaliväittelyyn sen jälkeen, kun väittelyistä vastaava komissio päätti järjestää väittelyn virtuaalisesti koronaturvallisuuteen vedoten. Ensi viikolle kaavaillussa väittelyssä ehdokkaiden oli määrä ottaa vastaan kysymyksiä yleisöltä, ja viimeisessä vaaliväittelyssä ehdokkaiden on ollut tarkoitus asettua selkeämmin toisiaan vastaan.

Bidenin vaalitiimin edustaja Kate Bedingfield syytti Trumpia siitä, ettei tämä halua kohdata äänestäjiä, jotka esittäisivät kysymyksiä "tämän epäonnistumisista koronapandemian ja talouden saralla".

Bedingfield vaati väittelyn järjestäjiä varmistamaan, että lokakuun 22. päivälle suunniteltua viimeistä vaaliväittelyä muutettaisiin niin, että yleisö voisi tuolloin esittää kysymyksiä presidenttiehdokkaille. Näin presidentti ei voisi Bedingfieldin mukaan "paeta vastuuta".

– Äänestäjillä pitäisi olla mahdollisuus kysyä kysymyksiä suoraan molemmilta ehdokkailta, Bedingfield sanoi.

Trumpin vaalitiimi kertoi yllättäen hyväksyvänsä Bidenin vaalikampanjan ehdotuksen, mutta väläytteli vielä uutta vaihtoehtoista mallia viimeisten väittelyiden järjestämiseksi.

Trump haluaa säätää aikatauluja

Presidentin kampanjapäällikkö Bill Stepien sanoi tiedotteessa, että toinen väittely tulisi järjestää vasta lokakuun 22. päivänä, jolloin se voitaisiin pitää kasvotusten. Kolmas väittely tulisi yhtä lailla siirtää viikolla eteenpäin, jolloin viimeinen väittely pidettäisiin vain viisi päivää ennen vaaleja.

Bidenin vaalitiimi kuitenkin torppasi idean väittelyaikataulun venyttämisestä ja vaati, että viimeinen kohtaaminen järjestettäisiin suunnitellusti lokakuun 22. päivänä. Uutiskanava CNN :n mukaan Bedingfield totesi kampanjatiimin vastauksessa, ettei Trump tee aikataulua, vaan sen kynäilee väittelyistä vastaava komissio.

– Donald Trump voi ilmaantua paikalle tai hän voi jälleen kieltäytyä, Bedingfield sanoi ja kertoi kampanjoiden sopineen kolmesta väittelypäivästä.

Trump kertoi kieltäytyvänsä virtuaaliväittelystä vieraillessaan Fox-kanavalla torstaina. Uutistoimisto AFP:n mukaan Trump sanoi, ettei aio haaskata aikaansa virtuaaliväittelyyn. Hän myös väitti, että virtuaalisella väittelyllä pyrittäisiin suojelemaan Bidenia.

Yhdysvaltain vaaliväittelyistä vastaava komissio perustelee tiedotteessaan torstaista päätöstä kaikkien osallisten terveyden ja turvallisuuden varmistamisella.

Trumpin terveydentilasta ristiriitaisia tietoja

Trump kertoi viime viikon perjantaina, että hänellä ja hänen puolisollaan oli todettu koronatartunta. Trump on saanut hoitoa tautiinsa, ja hänen tilastaan on annettu ristiriitaisia tietoja julkisuuteen.

Torstaina Trump kertoi Foxille voivansa erittäin hyvin ja julisti olevansa koronaton. Hän kuitenkin sanoi ottavansa steroideja koronatartunnan vuoksi ja pysyvänsä karanteenissa.

Tuoreeltaan Trumpin on kuitenkin kerrottu muun muassa palanneen töihin Valkoisessa talossa sijaitsevaan presidentin virkahuoneeseen. Sairaalassa ollessaan Trump myös altisti salaisen palvelun agentteja virukselle, jotta hän pääsi vilkuttamaan ohiajavasta autosta sairaalan ulkopuolelle kokoontuneille faneilleen.

CNN :n mukaan presidentti vakuutteli torstaina, ettei hänen mielestään mitään ole vialla, ja sanoi olevansa valmis taas järjestämään kampanjatapahtumia. Trumpia on kritisoitu laajasti siitä, miten hän on jatkanut mittavien kampanjatilaisuuksien järjestämistä koronapandemian keskellä.

CNN kertoi Trumpin sanoneen torstaina, ettei hän usko tartuttavansa koronaa. Uutistoimisto AP :n mukaan Trump olisi voinut tartuttaa tautia vielä, kun hänet kotiutettiin Walter Reed -sotilassairaalasta maanantaina.

Yhdysvaltain tartuntatautikeskus CDC :n mukaan henkilö, jolla on lieviä tai kohtalaisia oireita, voi tartuttaa tautia jopa kymmenen päivän ajan. Tuona aikana tartunnan saaneen tulisi eristää itsensä muista ihmisistä.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut