Jehovan todistajilla oli perustellusti aihetta pelätä vainoa kotimaassaan Venäjällä, katsoo KHO

Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, ettei perhe tulisi saamaan kotimaassaan viranomaissuojelua. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Jecaterina Mantsinen / STT

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) mukaan Jehovan todistajilla oli perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan Venäjällä. Kyse on asiasta, jossa kolmihenkinen perhe haki Suomesta turvapaikkaa, ja Maahanmuuttovirasto (Migri) päätti vuonna 2018 käännyttää heidät.

Perheen vanhemmat kertoivat, että poliisi ja miliisi olivat vuosien varrella ottaneet heidät useamman kerran kiinni heidän ollessaan saarnaamassa. Heidän mukaansa heidän käyttämäänsä valtakunnansaliin oli myös tehty hyökkäyksiä.

– Vuonna 2010 valtakunnansaliin hyökkäsi kaksi naamioitunutta miestä, jotka pahoinpitelivät kahta sitä vartioimassa ollutta henkilöä. Vuonna 2011 sinne heitettiin kranaatti, joka tehtiin myöhemmin vaarattomaksi, vanhemmat kertoivat KHO:lle.

Selvityksessään he esittivät myös Moskovan lastensuojeluviranomaisen päätöksen, jossa sanottiin, että alaikäisen lapsen ottaminen uskonnollisiin kokouksiin ja osallistuminen saarnaamistyöhön voi olla peruste vanhempien oikeuksien peruuttamiselle.

KHO katsoi, ettei perhe tulisi saamaan kotimaassaan viranomaissuojelua. Heidän ei voitu oikeuden mukaan edellyttää, että he luopuisivat uskontonsa harjoittamisesta tai salaisivat sen.

Päätöksellään KHO kumosi Migrin ja hallinto-oikeuden aiemmat päätökset ja palautti asian Migriin turvapaikan antamiseksi.

Venäjän korkein oikeus luokittelee Jehovan todistajat äärijärjestöksi

Venäjän korkein oikeus luokitteli huhtikuussa 2017 Jehovan todistajien organisaation äärijärjestöksi, ja sen virallinen toiminta kiellettiin. Oikeuden päätöksen jälkeen Jehovan todistajiin on kohdistunut kotietsintöjen ja pidätysten ohella muun muassa omaisuuden takavarikkoja, tekaistuja syytteitä, tutkintavankeuksia, kotiaresteja sekä matkustuskieltoja.

Mirgin viime vuonna julkaiseman maatietoraportin mukaan Jehovan todistajien koteihin on tehty kotietsintöjä ja heitä on pidätetty eri puolilla Venäjää.

Jehovan todistajat ovat jatkaneet toimintaansa Venäjällä, mutta moni pelkää joutuvansa oikeudelliseen vastuuseen. Käytännössä lähetystyö ja rukoilu tapahtuvat nykyään perhepiirissä, raportti kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut