Yli 1 100 ihmistä joutui karanteeniin Norjassa – koronatartunta levisi muslimien juhlassa

Koronavirustestausta Siligurissa Intiassa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP-TT-NTB

Norjassa Oslon kaakkoispuolella Ruotsin rajan tuntumassa Sarpsborgin ja Fredrikstadin kunnissa on määrätty yli 1 100 ihmistä karanteeniin korona-altistuksen vuoksi. Tartuntoja on kirjattu yli 150.

Sarpsborgissa karanteenissa on 437 opiskelijaa, 48 opettajaa, 22 päiväkotilasta, kuusi hoitokodin työntekijää sekä kaksi päiväkodin työntekijää. Fredrikstadissa on puolestaan karanteenissa 600 päiväkotilasta, opiskelijaa sekä peruskoulujen ja lukioiden oppilaita.

Norjan yleisradio NRK :n mukaan tartuntoja on jäljitetty shiiamuslimien uskonnolliseen ashura-juhlaan, jota vietettiin Sarpsborgissa viime viikolla useamman päivän ajan.

– Nämä ovat aivan liian korkeita lukuja, ja tilanne on siten hyvin vakava. On toki myönteistä, että tartunnan ei vielä ole todettu levinneen laajemmalle, sanoi Sarpsborgin sairaalan ylilääkäri Karianne Jenseg Bergman.

Norjan terveysministeri Bent Höle patisti norjalaisia miettimään kaksi kertaa, ennen kuin lähtevät lauantaina juhlimaan.

– Pitää voida herätä sunnuntaina ja ajatella, ettei pyhän aikana ei ole tullut tehtyä mitään, mikä kaduttaa. On muistettava, että tartunta leviää nyt laajemmin, eikä vähiten nuorten aikuisten keskuudessa, ministeri sanoi.

Norjassa on vahvistettu yli 11 000 koronavirustartuntaa, ja siihen liittyviä kuolemia on 264. 5,4 miljoonan asukkaan maassa miljoonaa asukasta kohti on koronavirukseen liittyviä kuolemia 49.

Yhdysvallat ohitti Ruotsin

Koronatilastoissa on tapahtunut keikaus, kun Yhdysvallat on ohittanut Ruotsin kuolleiden suhteellisessa määrässä. Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Yhdysvalloissa on nyt kuollut 57,39 ihmistä 100 000 asukasta kohti, kun Ruotsissa sama suhdeluku 57,3.

Suhteellinen kuolleisuus on minivaltio San Marinon jälkeen pahin Perussa, jossa on kuollut 91,92 ihmistä 100 000 asukasta kohti. Listalla sijoittuvat korkealle myös Belgia, Espanja, Britannia, Brasilia ja Italia.

Yhdysvalloissa on vahvistettu absoluuttisin luvuin eniten koronaan liittyviä kuolemia, liki 188 000.

Intia ylitti neljän miljoonan rajan

Maailman toiseksi runsasväkisimmässä valtiossa Intiassa ylittyi neljän miljoonan koronavirustartunnan raja lauantaina, eikä uuden tartunta-aallon huippua ole vielä nähty. Maan tartuntamäärät ovat kasvaneet kolmesta miljoonasta neljään miljoonaan vain 13 päivässä.

Virus leviää Intiassa nyt maaseudulla, jossa on heikosti tarjolla terveyspalveluita. Lisäksi virus on alkanut levitä uudelleen suurkaupungeissa, kuten pääkaupunki Delhissä ja länsirannikon Mumbaissa.

Intian lisäksi yli neljä miljoonaa koronavirustartuntaa on rekisteröity vain Yhdysvalloissa ja Brasiliassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.