Kreikan suurimmalla siirtolaisleirillä todettiin ensimmäinen koronavirustartunta

Olosuhteet Morian leirillä ovat kurjat. Leirillä majailee lähes 13 000 turvapaikanhakijaa, vaikka oikeasti leirillä olisi kapasiteettia alle 3 000 ihmiselle. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kreikka on ilmoittanut ensimmäisestä Morian siirtolaisleirillä todetusta koronavirustartunnasta. Lesboksen saarella sijaitsevalla Morialla majailee lähes 13 000 turvapaikanhakijaa.

Lähde siirtolaisministeriöstä kertoo uutistoimisto AFP:lle, että tartunnan saanut on 40-vuotias somalialainen pakolaismies, joka voi tartunnasta huolimatta tällä hetkellä hyvin. Ministeriön lausunnon mukaan mies oli jokin aika sitten palannut leirille Kreikan pääkaupungista Ateenasta.

Lähde leiriltä sanoo AFP:lle, että pakolaismiehellä on diabetes. Ministeriön lausunnossa todetaan, että tartunnan saaneen kontakteja selvitetään, minkä lisäksi leirillä tehdään perusteellisia tarkastuksia.

Olosuhteet Morian leirillä ovat kurjat, ja oikeasti leirillä olisi kapasiteettia alle 3 000 ihmiselle. Ministeriön lausunnossa todetaan, että leiri on nyt suljettu syyskuun puoliväliin asti, ja vain "turvallisuushenkilöstö" saa kulkea leirille lämpötilamittauksen jälkeen.

Leireillä ei ole tiedossa kuolemantapauksia

Muillakin Kreikan leireillä on nimellinen karanteenimääräys syyskuun puoleenväliin saakka, ja kulkua leireillä on rajoitettu huomattavasti. Morialla osa majoittujista kuitenkin asuu varsinaisen leirin ulkopuolella, jolloin rajoitusten noudattamista on vaikeaa valvoa. Lähde leiriltä on kertonut AFP:lle, että myös somalialaismies nukkui ulkona.

Vaikka tapaus oli ensimmäinen Morialla, Kreikassa tapauksia on ollut siirtolaisten joukossa aiemminkin. Elokuussa Khiosin saaren leirillä todettiin tartunta jemeniläismiehellä, ja lisäksi tartuntoja on todettu leireillä Manner-Kreikassa. Esimerkiksi Peloponnesoksen niemimaalla siirtolaisten asuttamassa hotellissa todettiin 150 ihmisellä koronavirustartunta huhtikuussa.

Yhtäkään koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta ei leireiltä ole tiedossa.

Ihmisoikeusryhmät ja YK:n pakolaisjärjestö ovat toistuvasti pyytäneet Kreikkaa vähentämään saarten leirien ruuhkaisuutta. Yhteensä viidellä leirillä on lähes 24 000 ihmistä, kun ne on alun perin rakennettu majoittamaan alle 6 100.

Uudet tulokkaat ovat karanteenissa erillisissä rakennuksissa, jotta mahdolliset tartunnat eivät lähtisi leviämään leireillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.