Tuhannet ovat saaneet Ruotsissa väärän positiivisen tuloksen koronatestistä

STT–TT

Ruotsissa tuhannet ihmiset ovat saaneet virheellisen positiivisen tuloksen koronatestistään, kertovat maan kansanterveysviranomaiset.

Kyseessä on kiinalainen CE-merkitty itse otettava testi. Noin 3 700 ihmistä ympäri Ruotsia on saanut testistä positiivisen tuloksen, vaikka heillä ei ole ollut koronavirustartuntaa.

Testi otetaan kotona, minkä jälkeen se lähetetään laboratorioon.

Virheellisiä tuloksia on saatu maaliskuusta elokuun puoliväliin asti. Virhe huomattiin vasta hiljattain laboratoriossa. Terveysviranomaisten mukaan tulokset on nyt korjattu, ja väärän tulokseen saaneisiin otetaan yhteyttä viimeistään torstaina.

Kansanterveysviranomaisten mukaan samoja testejä on käytetty maailmanlaajuisesti.

Virheellinen testi on toimitettu Ruotsin lääkevirastolle.

Kansanterveysviraston osastopäällikkö Karin Tegmark Wisellin mukaan valvontaan ei ole tulossa tiukennuksia, mutta hän pitää tapausta viestinä siitä, kuinka tärkeää laadunvarmistus on.

Ruotsissa on nyt vahvistettu yhteensä 86 891 koronavirustartuntaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut