Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtaja löi häntä arvostellutta jäsentä miekalla päähän, koska jäsen oli arvostellut johtamista

Syyttäjän mukaan Tero Holopainen (oikealla) viilsi yhtä UB:n jäsentä käteen ja löi eri puolille päätä miekalla tai muulla teräaseella. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Laajassa United Brotherhood (UB) -oikeudenkäynnissä käsiteltiin tänään ryhmän johtajan syytettä törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan Tero Holopainen viilsi yhtä UB:n jäsentä käteen ja löi eri puolille päätä miekalla tai muulla teräaseella. Väkivalta tapahtui UB:n kerhotilalla Tuusulassa helmikuussa 2018, ja siitä aiheutui miehelle syviä haavoja ja luunmurtumia, haastehakemuksessa sanotaan.

Syyttäjän mukaan väkivallan kohteeksi joutunut mies oli aiemmin arvostellut Holopaisen toimintaa. Väkivalta oli rangaistus aseman kyseenalaistamisesta sekä muille jäsenille osoitus kurista ja hierarkiasta, syyttäjä katsoo.

– Teko on toteutettu ryhmän kokoontumistiloissa, se on liittynyt ryhmän sisäiseen hierarkiaan, ja tällä kurinpidollisella toimella Holopainen on antanut myös muille ryhmän jäsenille signaalin siitä, ettei häntä tai hänen toimintaansa ryhmän johtajana saa arvostella tai seuraamuksena voi olla hyvinkin väkivaltainen sanktio, sanotaan haastehakemuksessa.

Puolustus on aiemmin kertonut, että Holopainen kiistää kaikki syytteet. Juttukokonaisuutta käsitellään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Syytetään myös osallistumisesta väkivaltaiseen velanperintään

Holopaiselle luettiin heinäkuun lopulla syytteet, joiden mukaan hän on osallistunut myös UB:n alaisuudessa toimineen Bad Unionin (BU) jäsenen pahoinpitelemiseen. Mieheltä perittiin syyttäjän mukaan väkivalloin perusteettomia velkoja vuosina 2018 ja 2019.

Syyttäjän mukaan mies maksoi United Brotherhoodille ensin 16 000 euroa. Tämän jälkeen hänet erotettiin ryhmästä ja hänet määrättiin maksamaan tuhansien eurojen eroraha. Maksun perimiseksi mies haettiin kerhotilalle pahoinpideltäväksi.

Pahoinpitelyn jälkeen mies maksoi United Brotherhoodille 4 000 euroa, mutta jäi yhä velkaa, syytteessä sanotaan.

Miestä pahoinpideltiin tai uhattiin syyttäjän mukaan vielä uudestaan. Tämän jälkeen hän otti läheisensä tietoja käyttäen tuhansien eurojen edestä pikavippejä ja maksoi Holopaiselle ja kahdelle muulle yhteensä yli 11 000 euroa, syyttäjä sanoo. Kolmikko kiistää syytteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.