Maailmassa ylitetty 600 000 koronakuoleman raja, virustartuntoja 14,3 miljoonaa – YK varoitti merenkulkijoiden korona-ahdingosta

Aiemmin tällä viikolla Hongkongissa tuli jälleen koronarajoituksia voimaan. AFP / LEHTIKUVA

STT

Maailmassa on raportoitu jo yli 600 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Varmistettuja virustartuntoja on puolestaan 14,3 miljoonaa, selviää Johns Hopkins -yliopiston seurannasta.

Lauantaina tehtiin jälleen uusi maailmanlaajuinen ennätys vuorokauden aikana tilastoiduissa uusissa koronavirustartunnoissa, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO. Sen mukaan uusia tartuntoja kirjattiin lähes 260 000, kertoo muun muassa uutiskanava CNN .

Edellinen korkein päiväluku oli perjantain noin 238 000 uutta tartuntaa.

Koronarajoitukset jättäneet 200 000 merenkulkijaa jumiin laivoilleen

Yli 200 000 merenkulkijaa on jumissa laivoillaan koronaviruksesta johtuvien rajoitusten takia. Osa laivoilla työskentelevistä ei ole päässyt maihin useisiin kuukausiin.

YK on varoittanut pahenevasta humanitaarisen kriisistä, jonka kerrotaan johtaneen useisiin itsemurhiin.

Merenkulkualan järjestöt ovat esittäneet huolensa merenkulkijoiden itsemurhista YK:n pääsihteerille Antonio Guterresille, joka sanoi viime kuussa joidenkin merenkulkijoiden olleen eristyksessä merellä yli vuoden.

Yleensä merenkulkijat työskentelevät merellä 6–8 kuukauden jaksoissa, jonka jälkeen he pääsevät palaamaan koteihinsa ja uusi miehistö saapuu heidän tilalleen laivaan.

Hallintojohtajan mukaan tilanne Hongkongissa kriittinen

Hongkongin koronavirustilanne on erittäin kriittinen, sanoo erityishallintoalueen hallintojohtaja Carrie Lam.

Hongkongissa todettiin viimeisen vuorokauden aikana 108 uutta tartuntaa. Kyseessä on päiväkohtainen ennätys alueen tartuntaluvuissa.

Lamin mukaan koronavirus leviää hallitsemattomasti eikä näkyvissä ole merkkejä siitä, että tilannetta saataisiin hallintaan. Viimeisen kahden viikon aikana Hongkongissa on vahvistettu yli 500 tartuntaa, mikä on lähes kolmannes kaikista todetuista tartunnoista yhteensä.

– Minusta tilanne on erittäin kriittinen, eikä ole merkkejä siitä, että tilannetta oltaisiin saamassa kuriin, Lam sanoi sunnuntaina toimittajille.

Hongkongissa on todettu yhteensä lähes 1 900 koronavirustartuntaa ja 12 koronaan liittyvää kuolemaa. Erityishallintoalueella asuu 7,5 miljoonaa ihmistä.

Alueella on ollut kuukausia melko hyvä tilanne koronaviruksen suhteen, vaikka Kiinasta leviämään lähtenyt virus iski ensimmäisten joukossa Hongkongiin.

Maskipakko julkisiin sisätiloihin

Aiemmin tällä viikolla Hongkongissa tuli jälleen koronarajoituksia voimaan. Baarit, kuntosalit ja kauneussalongit ovat joutuneet jälleen sulkemaan ovensa ja lisäksi yli neljän ihmisen kokoontumiset on kielletty. Alueella on myös maskipakko julkisissa kulkuvälineissä.

Sunnuntaina Lam julkisti lisää uusia rajoituksia. Maskipakko tulee voimaan kaikissa julkisissa sisätiloissa, ja etätöihin määrätään ne, ketkä voivat tehdä töitään kotoa käsin.

Rajoituksia aiotaan lisätä, jos tartuntaluvut eivät lähde laskemaan tulevina päivinä, Lam kertoi.

Viranomaiset kertovat lisäävänsä laajaa testausta sekä rakentavansa lisää eristystiloja sairaaloiden täyttyessä.

Hongkongissa on ollut kiristynyt tunnelma sen jälkeen, kun Kiina hyväksyi uuden turvallisuuslain erityishallintoalueelle kesäkuun lopussa. Turvallisuuslain on kritisoitu rajoittavan hongkongilaisten ilmaisunvapautta, ja sen rikkomisesta on säädetty ankaria rangaistuksia elinkautisiin vankeustuomioihin asti.

Melbournessa maskittomuudesta 120 euron sakot

Australian toiseksi suurimmassa kaupungissa Melbournessa kasvomaskien käytöstä julkisilla paikoilla on tulossa pakollista. Viranomaiset kertoivat asiasta sunnuntaina, ja pakko tulee voimaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä paikallista aikaa. Säännön rikkomisesta on luvassa 200 Australian dollarin eli noin 120 euron sakot.

Melbourne on Australian ensimmäinen paikka, jossa otetaan käyttöön maskipakko.

Victorian osavaltiossa, jossa Melbournekin sijaitsee, on tällä hetkellä lähes 3 000 aktiivista koronavirustartuntaa. Osavaltiossa raportoitiin sunnuntaina yli 360 uudesta tartunnasta, vaikka Melbournessa on ollut käytössä tiukat eristystoimet kymmenen päivän ajan.

Virus alkoi levitä Melbournessa muutamia viikkoja sitten muun muassa ulkomailta palanneiden matkustajien karanteenien puutteellisen valvonnan takia.

Australian koronavirustilanne on moneen muuhun verrattuna ollut suhteellisen hyvä. Noin 25 miljoonan asukkaan maassa on tilastoitu Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan yli 11 800 tartuntaa ja hieman yli 120 virukseen liittyvää kuolemaa.

Worldometerin mukaan maassa on miljoonaa asukasta kohden vahvistettu viisi virukseen liittyvää kuolemaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.