Jangtse-joen tulvat ovat ajaneet miljoonia kodeistaan Kiinassa, ainakin yli 140 on kuollut sateiden alkamisen jälkeen

Jangtse-joen tulvien aiheuttamat aineelliset vahingot ovat miljardiluokkaa. Hiekkasäkkejä pinottiin tulvapadoksi joen lähellä keskiviikkona. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Keskisessä Kiinassa Jangtse-joki tulvii pahemmin kuin vuosikymmeniin. Pelkästään heinäkuussa 15 miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan, ja kesäkuussa alkaneiden sateiden jäljiltä ainakin 141 ihmistä on kuollut tai kadoksissa, viranomaiset kertovat.

Tulva-alueilla asuu yhteensä yli 37 miljoonaa ihmistä. Lisäksi kymmeniä tuhansia koteja on tuhoutunut, ja kaikki aineelliset vahingot ovat miljardiluokkaa.

Tulvien takia on julistettu hätätila muun muassa Wuhanin kaupunkiin, kertoo uutistoimisto Reuters. Hubein maakunnassa sijaitseva Wuhan on tullut tunnetuksi siitä, että koronavirus alkoi levitä sieltä viime vuoden lopulla.

Yli 400 joessa vedenkorkeus on ylittänyt vaaran rajat ja rikkonut eräissä ennätyksiä. Viranomaisten mukaan keskisademäärät Jangtsen jokialueella ovat korkeimmat sitten vuoden 1961.

Erityistä huolta on herättänyt Kiinan suurimman makean veden varaston Poyang-järven historiallisen korkea vesiraja. Alueelle on lähetetty yli 100 000 sotilasta ja muuta ihmistä pelastamaan asukkaita ja korjaamaan tulvavalleja, jotta tilanne ei entisestään pahenisi. Tilanteen ei kuitenkaan odoteta parantuvan lähiaikoina.

Myös kiistellyn ja valtavan Kolmen rotkon padon luomaan tekoaltaaseen on virrannut paljon lisää vettä, mutta hallituksen mukaan sen pitäisi kestää rasitus.

Runsas sadekausi runtelee Aasiaa

Kesäsateet ja jäätiköiden sulaminen Tiibetin ylängöllä aiheuttavat vuosittain tulvia alueella. Kriitikoiden mukaan tulvat ovat pahentuneet viime vuosikymmenten aikana muun muassa huonosti suunniteltujen patojen ja vallien liiallisen rakentamisen ja kehnojen vesistönsuojeluohjelmien vuoksi.

Torstaina Kiinan valtiolliset tiedotusvälineet kertoivat, että viranomaiset olivat antaneet tulvavaroituksen Jangtsea pohjoisemmassa virtaavan Huaihe-joen ympäristöön, sillä senkin vedenpinta on nousussa.

Jokakesäinen monsuunikausi on kurittanut laajalti Aasiaa tänä vuonna. Runsaat monsuunisateet ovat aiheuttaneet tulvia Himalajalta virtaavien jokien alueilla Nepalissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Yhteensä ainakin sata ihmistä on kuollut tulvissa ja maanvyöryissä Pohjois-Intiassa ja Nepalissa.

Heinäkuun alussa Japanin rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä kuoli ainakin yli 60 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.