Koronakuolemat ovat laskussa Ruotsissa, mutta kansanterveysviranomaiset pitävät virusta yhä uhkana

Kasvomaskiin sonnustautunut nainen bussipysäkillä Tukholmassa. Arkistokuva. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT

Ruotsissa tehohoitoa vaativien potilaiden ja koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen kuolleiden määrä on ollut viime päivinä laskussa, mutta kansanterveysviranomaiset pitävät uhkatasoa yhä korkeana.

– Tartunnat ovat levinneet laajalti. Koronavirusta esiintyy niissä ryhmissä, joissa vakavaa sairastumista ei tarvitse pelätä, Ruotsin kansanterveysviranomaisen pääjohtaja Johan Carlson sanoo.

Carlsonin mukaan uhkataso on perusteltua pitää korkealla, koska viruksella on yhä potentiaalia levitä räjähdysmäisesti.

Ruotsissa vahvistettiin torstaina 18 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertovat maan kansanterveysviranomaiset. Ruotsissa on todettu koronavirukseen liittyviä kuolemia kaikkiaan 5 500.

Uusia koronavirustartuntoja todettiin torstaina 475. Ruotsissa on nyt kaikkiaan yli 74 000 varmistettua koronavirustartuntaa.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan Ruotsissa on miljoonaa asukasta kohden vahvistettu 545 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Suomessa vastaava luku on 59.

Hongkongissa varoitetaan tartuntojen lisääntymisestä

Myös Hongkongissa pelätään yhä koronatartuntojen lisääntymistä räjähdysmäisesti, kun paikalliset viranomaiset varoittivat torstaina uusien koronavirustartuntojen mahdollisesta "eksponentiaalisesta kasvusta", uutisoi muun muassa CNN .

Sunnuntaista lähtien Hongkongissa on vahvistettu 65 uutta tartuntaa. Viranomaisten mukaan kyseessä on kaupungin kolmas tartunta-aalto.

Terveysasiantuntijoiden mukaan tartunnat johtuvat puutteellisesta testauksesta ja huolimattomasta valvonnasta, kertoi South China Morning Post . Hongkongissa on varmistettu noin 1 300 koronavirustartuntaa ja seitsemän virukseen liittyvää kuolemaa.

Italian Bergamon sairaalan teho-osasto ensi kertaa koronavapaa

Bergamon pääsairaalan tehohoito-osasto on ensimmäistä kertaa vapaa koronaviruspotilaista helmikuun alun jälkeen, jolloin koronapandemia alkoi Italiassa, sanomalehti Guardian kertoi.

Bergamon maakunta on Italian pahiten koronaviruksesta kärsinyt alue. Virukseen liittyviä kuolemantapauksia on todettu siellä noin 6 000. Epidemian ollessa huipussaan Bergamon sairaalan teho-osastolla oli hoidossa sata potilasta.

Sairaalan henkilökunta vietti virstanpylvään merkiksi hiljaisen hetken menehtyneiden muistolle.

Italiassa on miljoonaa asukasta kohden vahvistettu 578 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Maailmanlaajuisesti koronatartuntoja on vahvistettu yli 12 miljoonaa, selviää Johns Hopkins -yliopiston seurannasta. Koronaan liittyviä kuolemia on Johns Hopkinsin mukaan vahvistettu yli 551 000.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.