Kaupungit yrittävät neuvotella lentoreittien palauttamisesta – "keskustelut Finnairin kanssa eivät ole olleet vakavia"

Finnair kertoo arvioivansa elokuussa tulevan talvikauden lentoja useisiin kaupunkeihin, joihin lennot on keskeytetty kesäkauden ajaksi. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Kesäkauden lentojen keskeyttämisestä kärsivissä kaupungeissa ei ole paljoa toivoa, että Finnairin lennot palautuisivat kovin nopeasti, vaikka matkustusrajoituksia puretaan koronakriisin helpotuttua.

– Ei ole olemassa sellaista indikaatiota, että lennot palautuisivat, kertoo Kokkolan kehitysjohtaja Jonne Sundberg.

Finnairilta saattaa puolestaan olla luvassa lisää pettymyksen aihetta Kokkolalle, Kemille, Jyväskylälle, Joensuulle ja Kajaanille, joihin lennot on keskeytetty kesäkauden ajaksi.

– Arvioimme talvikauden 2020–2021 lentojen tilanteen näiden kaupunkien osalta elokuussa, kun meillä on parempi näkyvyys siihen, miten kysyntä yleisesti verkostossamme lähtee kehittymään, sanoo Finnairin myyntijohtaja Mikko Turtiainen.

Hänen mukaansa kyseiset reitit ovat jo pitkään olleet heikkoja. Hän huomauttaa myös, että lentoliikenteen paluu viime vuoden tasolle kestää arviolta 2–3 vuotta.

Sundberg painottaa, että Kokkolan alueen elinkeinoelämällä on paljon matkustustarvetta jo syyskuusta lähtien. Monissa maakuntakaupungeissa matkustustarvetta on nimenomaan Helsinki-Vantaan lentokentän kautta ulkomaille eikä pelkästään Helsinkiin.

Kaupungit neuvottelevat säännöllisesti Finnairin kanssa tilanteestaan. Kokkolalla oli palaveri torstaina. Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen kertoo, että Joensuulla on tapaaminen maanantaina.

– Totta kai haluamme, että lennot alkavat mahdollisimman pian taas Joensuuhun, Karjalainen sanoo.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto kertoo puolestaan, että kaupunki käy keskusteluja myös Finnairin enemmistöomistajan valtion kanssa.

Hän arvioi, ettei Finnairilla ole mitään sen kaltaista päätöstä, ettei lentoja palautettaisi, vaan yhtiö jatkaa tilanteen tarkkailua.

– Jos kaupallinen kannattavuus palautuu, myös lennot palautuvat. Esimerkiksi Helsinki–Jyväskylä-yhteys oli kannattava ennen koronaa erityisesti kansainvälisten jatkoyhteyksien takia, Koivisto korostaa.

Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen luonnehtii kuitenkin tilannetta sellaiseksi, etteivät keskustelut Finnairin kanssa ole olleet vakavia.

– Elokuussa on seuraava palaveri, ja Finnair on ilmoittanut, että he pohtivat tilannetta elokuun puoliväliin mennessä. Se on viimeisin tieto, Nissinen sanoo.

Lennot Lappeenrannasta ovat alkaneet, Porista alkamassa

Lappeenrannan lentokentältä alkoivat koronakriisin vuoksi keskeytyneet Ryanairin lennot Bergamoon Italiaan keskiviikkona, kerrotaan Saimaan lentoaseman säätiöstä. Muut reitit Berliinistä, Wienistä ja Budapestistä ovat alkamassa lokakuun lopussa.

Lappeenrannan lentokenttä ei ole valtion omistaman lentokenttäoperaattorin Finavian omistama, vaan säätiö omistaa kentän. Finnairilla ei ole reittiä Lappeenrantaan.

Finnairilla ei ole myöskään reittiä Poriin. Lentokenttäoperaattori Finavian mukaan lentoyhtiö Karhu-Aero aloittaa kuitenkin maanantaina lennot arkisin kaksi kertaa päivässä Porin ja Helsingin välillä heinäkuun loppuun saakka.

Finnair kertoi toukokuussa, että kotimaan lentoja ja kohteita lisätään heinäkuussa. Finnair lentää kotimaassa Kuopioon, Maarianhaminaan, Ouluun, Rovaniemelle, Turkuun ja Vaasaan. Elokuussa alkavat lennot Ivaloon ja Kittilään ja syyskuussa lennot Kuusamoon ja Tampereelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.