Pieksämäellä naudat yhä karkuteillä – myös metsästyskoiria karkasi nautojen perään

STT

Pieksämäellä sunnuntaina karanneista naudoista kaikki ovat edelleen karkuteillä, Hyvätuuli Highland -tilan ja osan karanneista naudoista omistava Esko Rissanen kertoi STT:lle tiistai-iltana.

Yksitoista nautaa karkasi aitauksestaan varhain sunnuntaiaamuna Pieksämäen Jäppilässä Etelä-Savossa. Osa karanneista naudoista paikannettiin ja saatiin maanantaina kiinni, mutta vain hetkellisesti.

– Eilen viisi saatiin kiinni ja saatiin aitanauhat niiden ympärille, mutta määrätietoisesti ne marssivat aitojen läpi pois. Eilisen jälkeen yhdestäkään ei ole havaintoa, Rissanen toteaa.

Rissasen mukaan nautojen perään oli maanantai-iltana karannut kaksi metsästyskoiraa. Toinen metsästyskoirista oli kaivanut itsensä ulos aitauksen aidan läpi.

– Omistaja sai koiransa kiinni tiistaiaamuna, mutta ei tehnyt havaintoja naudoista. Nyt ne ovat voineet karata jo paljon kauemmaksi, Rissanen arvelee.

Viiden naudan joukko oli maanantaina ennen uutta katoamistaan löytynyt Partaharjuntien pohjoispuolelta samalta alueelta, missä naudoista oli tehty havaintoja jo aikaisemmin. Kuudesta muusta karanneesta eläimestä ei ole sunnuntain jälkeen tehty havaintoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.