Ruotsissa koronaan liittyvien kuolemien määrä nousi yli 5 000:n – saksalaista koronarokotetta aletaan testata ihmisillä jo tässä kuussa

Kansanterveysviranomaisten mukaan Ruotsissa on vahvistettu tähän mennessä yhteensä 5 041 koronakuolemaa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Ruotsissa koronaan liittyvien kuolemien määrä on noussut yli 5 000:n, kertovat Ruotsin kansanterveysviranomaiset. Edellisen vuorokauden aikana uusia kuolemia on tuoreiden lukujen mukaan kirjattu 102.

Kansanterveysviranomaisten mukaan koronaan sairastuneita on tähän mennessä kuollut yhteensä 5 041.

Tartuntoja maassa on yli 54 500. Tartuntojen määrä nousi yli 1 239:llä tiistaista.

Tehohoitoa Ruotsissa on saanut yli 2 300 ihmistä.

Väkilukuun suhteutettuna Ruotsissa on ollut 50 koronaan liittyvää kuolemaa sataatuhatta asukasta kohden. Tartuntoja maassa on ollut sataatuhatta asukasta kohden 540.

Suomessa vastaavat suhdeluvut ovat 6 ja 129. Suomessa on kirjattu yhteensä 326 koronaan liittyvää kuolemaa.

Ruotsin koronakuolemien määrä on huomattavasti korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskassa koronakuolemia on ollut 598, Norjassa 243 ja Islannissa 10.

Ruotsi päästää turistinsa Euroopan 10 maahan kesäkuun lopulla - matkustus Pohjolan naapurimaihin ei avaudu

Ruotsi päästää turistinsa kymmeneen Euroopan maahan kesäkuun lopulla. Ruotsin ulkoministeriö ilmoitti tänään, että näiden maiden osalta poistetaan 30. kesäkuuta suositus jättää matkustamatta muusta kuin välttämättömästä syystä.

Kymmenen maan listalla ei ole Ruotsin pohjoismaisia naapurimaita. Turistimatkoille voi Ruotsista lähteä kuun lopulta alkaen Belgiaan, Ranskaan, Kreikkaan, Islantiin, Italiaan, Kroatiaan, Luxemburgiin, Portugaliin, Sveitsiin ja Espanjaan.

Muihin Euroopan maihin Ruotsin suositus matkustamisen välttämisestä on voimassa ainakin 15. heinäkuuta asti.

Saksan valtio pumppasi 300 miljoonaa rokoteyhtiöön

Kilpajuoksu koronavirusrokotteen kehittämiseksi kiihtyy. Saksalaisen CureVac -yhtiön kehittelemä rokote on saanut tuoreimpana rokoteaihiona luvan ihmisillä testaamiseen.

Kliiniset kokeet CureVacin rokotteella aloitetaan jo tässä kuussa. Kokeisiin osallistuu 168 tervettä vapaaehtoista, joista 144 saa annoksen rokotetta. Jos tulokset ovat hyviä, rokote etenee laajempiin kokeisiin.

Kaikkiaan jo toistakymmentä rokoteaihiota ympäri maailman on edennyt Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan ihmisillä tehtäviin testeihin.

Saksassa rokotteiden hyväksymisestä vastaava Paul Ehrlich -instituutti kutsui CureVacin rokotteen etenemistä kliinisiin kokeisiin tärkeäksi virstanpylvääksi. Instituutin mukaan se antoi luvan ihmisillä tehtäviin testeihin arvioituaan huolellisesti rokotekandidaatin riskejä ja hyötyjä.

Saksan valtio kertoi vasta maanantaina ostavansa 23 prosentin osuuden CureVacista 300 miljoonalla eurolla. Ilmeisesti investoinnin tarkoituksena on estää biotekniikkayhtiötä päätymästä ulkomaisen omistajan haltuun.

CureVac nousi otsikoihin jo maaliskuussa, kun Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kerrottiin saksalaismedian mukaan havittelevan yksinoikeuksia yhtiön kehittelemään rokotteeseen. Sekä yhtiö että Yhdysvallat kiistivät tiedot, mutta Saksan hallitus jyrähti uutisen jälkeen, ettei Saksa ole myytävänä.

Saksassa muitakin lupaavia projekteja

Toisen saksalaisyhtiön Biontechin yhdessä yhdysvaltalaisjätti Pfizerin kanssa kehittelemä rokote sai luvan kliinisiin kokeisiin jo huhtikuussa. Paul Ehrlich -instituutti uskoo, että lisää saksalaisia rokotekandidaatteja etenee ihmisillä tehtäviin testeihin lähikuukausina.

Sekä CureVacin että Biontechin rokoteaihiot perustuvat uuteen mRNA-teknologiaan, jossa pientä määrää viruksen geenimateriaalia käytetään immuunivasteen synnyttämiseen.

Kaikkiaan maailmalla on käynnissä yli sata projektia koronarokotteen kehittämiseksi. Ihmisillä tehtäviin testeihin on Saksan ohella edetty muun muassa Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Yhtenä lupaavimmista ehdokkaista pidetään brittiläisen Oxfordin yliopiston kehittelemää rokotetta.

Optimistisimmissa arvioissa on ennakoitu, että koronavirusrokote olisi mahdollista saada hyväksyttyä jo tämän vuoden aikana. Toimivan ja turvallisen rokotteen löytymisestä ei kuitenkaan vielä ole takeita.

Norjan kalatalousministeri: Pekingin koronavirusrypäs ei ole lähtöisin norjalaisesta lohesta

Norja kertoi tänään, ettei Kiinan pääkaupungissa Pekingissä todettu tuore koronavirustartuntojen rypäs ole lähtöisin norjalaisesta lohesta. Monet kiinalaiset ravintolat ja kaupat ovat viime päivinä lopettaneet muun muassa Norjasta tuodun kalan myymisen.

Pekingissä on kuuden viime päivän aikana todettu yhteensä ainakin 137 uutta tartuntaa. Uutistoimisto AFP:n mukaan uusia tartuntoja ilmoitettiin keskiviikkona olevan 31. Todettujen tartuntojen on kerrottu olevan kytköksissä pekingiläiseen Xinfadin liha- ja vihannestoriin.

South China Morning Postin mukaan Kiina on ennättänyt esimerkiksi kieltämään lohen tuonnin eurooppalaisilta toimittajilta, sillä koronavirusta on kerrottu löydetyn lohen paloittelussa käytetyiltä leikkuulaudoilta.

Norjan kalatalousministeri Odd Emil Ingebrigtsen kertoo norjalaisen TDN Finans -talouslehden mukaan, että ongelmaa selvitetään parhaillaan.

Ingebrigtsen kertoi kiinalaisten ja norjalaisten viranomaisten tavanneen tiistaina. Kohtaamisen yhteydessä oli hänen mukaansa tultu siihen johtopäätökseen, että tuore virusrypäs ei todennäköisesti ole lähtöisin norjalaisesta lohesta.

Työkalut mahdollisesti saastuneet

Norjan meritutkimusinstituutin tauti- ja tartuntaosaston johtajan Bjørn Olav Kvammen mielestä on epätodennäköistä, että tuore tartuntarypäs olisi lähtöisin norjalaisesta lohesta.

Kvamme kertoi uutistoimisto AFP:lle, että tartunta on voinut sen sijaan ennemmin tulla vaikkapa yksittäisen tuotteen tai ihmisten käyttämien työkalujen saastumisen kautta. Kvamme kuitenkin painotti, ettei viruksen leviämisestä kalan kautta ole tehty tutkimuksia.

Kiinan tartuntatautikeskuksen pääepidemiologi Wu Zunyoun mukaan viruksen löytäminen leikkuulaudalta ei riitä todisteeksi siitä, että virus olisi tullut maahantuodusta kalasta.

– Se on voinut tulla tartunnan saaneesta henkilöstä, hän sanoi kiinalaisessa televisiohaastattelussa.

Kiinaa on pidetty lupaavana markkina-alueena. Viime vuonna Kiinaan tuotiin noin 23 500 tonnia norjalaista lohta.

Lentoja peruttiin ja kouluja suljettiin

Pekingin lentoasemilla on peruttu toista tuhatta lentoa uusien koronavirustartuntojen vuoksi, kertoi valtiollinen Kansan päivälehti aiemmin keskiviikkona. Sen mukaan noin 1 250 peruttua saapuvaa ja lähtevää lentoa vastaa noin 70:tä prosenttia kaupungin keskeisten lentoasemien kaikista lennoista.

Kaupungin viranomaiset ovat määränneet riskialueilla asuvia ihmisiä olemaan poistumatta Pekingistä. Osa maakunnista puolestaan on asettanut karanteeneja Pekingistä tuleville. Pääkaupungissa asuu yli 20 miljoonaa ihmistä.

Keskiviikosta alkaen suljettiin kaupungin koulut. Hongkongissa ilmestyvän South China Morning Post -lehden mukaan koulujen oppilaat siirtyivät etäopetukseen. Yliopistot on suljettu.

Suljettuja ruokatoreja on ainakin 11. Tuhansien elintarvikealan yritysten tilat on desinfioitu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.