Cristobal-myrsky kulkee kohti Yhdysvaltoja, odotettavissa on kovaa tuulta ja rankkasateita

Louisianan osavaltioon on luvassa rankkoja sateita, kovia tuulia ja myrskytulvia, kun myrsky osuu maihin myöhemmin sunnuntaina paikallista aikaa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Trooppinen hirmumyrsky etenee Meksikonlahdella kohti Yhdysvaltojen rannikkoa, kertoo maan kansallinen hurrikaanikeskus NHC. Louisianan osavaltioon on luvassa rankkoja sateita, kovia tuulia ja myrskytulvia, kun myrsky osuu maihin myöhemmin sunnuntaina paikallista aikaa.

Suomen aikaa alkuillasta myrsky oli noin 150 kilometrin päässä New Orleansin rannikosta ja eteni alle 20 kilometrin tuntivauhtia.

Presidentti Donald Trump on ilmoittanut julistavansa osavaltioon poikkeustilan, mikä mahdollistaa liittovaltion tuen.

Asiantuntijoiden mukaan Cristobal on vahvistunut viime päivinä, ja nyt tuulen voimakkuus voi olla jopa 22 metriä sekunnissa, puuskissa vieläkin kovempi. NHC on antanut myrskytulvavaroituksen Mississippijoen suulta Ocean Springsiin ulottuvalle alueelle. Lisäksi keskus on varoittanut trooppisesta myrskystä aina läntiseen Floridaan asti.

Myrskyn on ennakoitu heikkenevän, kun se maanantaina ja tiistaina etenee kohti Arkansas'ta ja Missouria.

Meteorologit ovat ennakoineet Atlantille tavallista voimakkaampaa hurrikaanikautta. Virallisesti Atlantin hurrikaanikausi kestää kesäkuun alusta marraskuun loppuun.

Cristobal kehittyi trooppisesta hirmumyrskystä Amandasta, joka tappoi ainakin 26 ihmistä Keski-Amerikassa ja aiheutti tulvia ja maanvyöryjä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.