Viikonloppuna ei ole luvassa nautinnollista ulkoilusäätä, sillä luontoäiti tarjoilee sadetta ja navakkaa tuulta

Suomeen nousee lauantaiaamuna sadealue etelästä. OLIVIA RANTA / LEHTIKUVA

STT

Viikonloppua vietetään sekä sateisissa että tuulisissa olosuhteissa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Suomeen nousee lauantaiaamuna sadealue etelästä. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Sini Tenhusen mukaan sadetta voi tulla lauantaina paljonkin.

– Tarkoissa määrissä on epävarmuutta, ne vaihtelevat vielä 5–15 millin välillä, mutta joka tapauksessa paikoin sateet ovat intensiivisiä, hän sanoo.

Lauantaina sateet painottuvat aluksi maan etelä- ja keskiosiin, mutta päivän mittaan sadealue lähtee liikkumaan kohti pohjoista.

Erot lämpötiloissa voivat olla melko suuriakin sadealueiden ja sateettomien alueiden välillä. Sadealueilla lämpötila liikkuu 13–18 asteen välillä.

– Sadealueen etupuolella on yli 20 asteen lukemia ennen kuin sadealue tulee ja vetää luulot pois viimeisiltäkin alueilta, Tenhunen kertoo.

Pudotusta voi olla jopa 11 asteen verran.

– Sadealueen etupuolella voidaan hyvin mitata 24 astetta ennen kuin sateet saattavat tiputtaa lämpötilan 13 asteeseen, eli siinä on aika raju pudotus.

Sää selkenee ja poutaantuu Etelä-Suomessa, kun sadealue liikkuu illan mittaan kohti pohjoista.

Pohjanmaan rannikolla ja Meri-Lapissa kovaa tuulta

Sunnuntaina puolestaan tuulee, mutta on luvassa sadettakin.

– Lauantaina maan etelä- ja keskiosan riesana ollut sadealue on sunnuntaina maan pohjoisosassa, Tenhunen kertoo.

Pohjoisessa lämpötila liikkuu kymmenen asteen molemmin puolin, maan etelä- ja keskiosassa on 15–20 astetta.

Tuuli yltyy paikoin navakaksi ja voi olla yli 15 metriä sekunnissa.

– Joitain yksittäisiä puita voi kaatua, ja lyhyet sähkökatkot ovat mahdollisia. Pohjanmaan rannikolla on suurimmat tuulennopeudet, puuskat voivat olla paikoitellen yli 17 metriä sekunnissa.

Myös Meri-Lappiin on luvassa kovaa tuulta.

"Matalapaineesta toipuminen vie hetken"

Näin ollen hyvää ulkoilusäätä täytyy odottaa ensi viikkoon.

– Jos hyvällä säällä tarkoittaa, että ei sada ja on selkeää, pitää odottaa viikon alkupuolelle tai puoliväliin. Lohdutuksen sanana, lämpötilojen suunta on hitaasti mutta varmasti ylöspäin. Viikon puolivälin tienoilla selkeillä alueilla noustaan 20 asteeseen ja sen ylikin, Tenhunen sanoo.

Esimerkiksi torstaina voi olla laajalti yli 20 astetta, ja Lapissakin voidaan päästä yli 15 lämpöasteeseen.

– Lämpenemistä tapahtuu koko maassa, mutta vähän hitaasti. Matalapaineesta toipuminen vie hetken, Tenhunen toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.