Taiteiden kandidaatti Rebekka Bay on nimitetty Marimekon luovaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi, yhtiö kertoi tiistaina. Hän aloittaa tehtävässä syyskuun alussa.
Yhtiön luova johtaja Anna Teurnell lopetti tehtävässään vuonna 2017. Kun Marimekon toimitusjohtajalta Tiina Alahuhta-Kaskolta kysyy, onko yhtiöllä ollut Teurnellin lähdön jälkeen luovaa johtajaa, hän vastaa, että designin johtamisen toimintamalli on muutaman vuoden ajan ollut toisenlainen. Eri tuoteryhmistä ovat vastanneet Satu Maaranen ja Minna Kemell-Kutvonen.
– Sekä Minna että Satu jatkavat tehtävissään, ja molemmat raportoivat jatkossa Rebekka Baylle, Alahuhta-Kasko kertoo STT:lle sähköpostitse.
Ennen Marimekon johtajapaikkaa 50-vuotias Bay työskenteli Uniqlo Global Innovation Centerin luovana johtajana. Hän on työskennellyt lisäksi muun muassa Gap Global Designin ja COSin luovana johtajana.
Bay oli Marimekon hallituksen jäsen huhtikuusta 2017 tämän vuoden kesäkuuhun. Hän luopui hallituksen jäsenyydestä nimityksen myötä.
– Rebekka tuntee Marimekon hyvin, ja hänen monipuolinen kansainvälinen kokemuksensa sekä osaamisensa Aasian markkinoilta tukevat luovaa yhteisöämme mallistojemme kehittämisessä vielä entistäkin kiinnostavammiksi, Alahuhta-Kasko sanoo tiedotteessa.