Iran myönsi, että polttoaineprotesteissa saattoi kuolla satoja

Teheranista marraskuun puolivälissä alkaneet protestit levisivät nopeasti ainakin 40 kaupunkiin. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Iranin sisäministeri myönsi sunnuntaina, että marraskuun polttoainemielenosoituksissa saattoi kuolla jopa 225 ihmistä. Iran on aikaisemmin kiistänyt tiedot sadoista uhreista.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan uhreja oli yli 300, heidän joukossaan naisia ja lapsia.

Sisäministeri Abdolreza Rahmani Fazlin mukaan mielenosoittajia vastaan ei lähetetty aseistettuja joukkoja, mutta muun muassa poliisiasemille hyökkääminen estettiin, mahdollisesti jopa ampumalla.

Teheranista marraskuun puolivälissä alkaneet protestit levisivät nopeasti ainakin 40 kaupunkiin. Mellakoitsijat polttivat bensiiniasemia, ryöstelivät kauppoja ja hyökkäsivät poliisiasemille.

Turvallisuusjoukot kukistivat lopulta protestit. Viranomaiset pimensivät myös internetin lähes kokonaan niiltä alueilta, joilla protesteja esiintyi.

Iranin mukaan protestien takana olivat Yhdysvaltojen, Israelin ja Saudi-Arabian masinoimat voimat, jotka pyrkivät lietsomaan sisällissotaa Iranissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.