Kesälomakausi lieventää intoa koronarajoitusten alueelliseen purkamiseen – "Kesäaikana ihmiset liikkuvat sen verran, että alueelliset rajoitukset eivät ratkaisisi mitään."

Suomalaiset ovat innostuneet ulkoilemaan korona-aikana. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Osa puolueista haluaisi purkaa koronaepidemian rajoitustoimia eri tahtiin eri alueilla, sillä tautitilanne vaihtelee niin suuresti Suomessa. Asia jakaa hallitusta, mutta etenkin keskusta on ollut alueellisen porrastamisen kannalla.

Erivapauksiin suhtaudutaan kuitenkin keskustankin kannatusalueilla ristiriitaisesti, selvisi STT:n lyhyellä soittokierroksella. Suomi on kesällä sen verran yhtenäistä liikkumisaluetta, että eritahtisuudelle ei juuri nyt nähdä syytä. Aluehallintovirastot aikovat myös myötäillä hallituksen linjauksia purkutoimista.

Pohjois-Pohjanmaalla, joka on keskustan vahvaa kannatusaluetta ja jossa tauti on osoittanut hiipumisen merkkejä, puolueaktiivit ovat sitä mieltä, että alueellisia eroavaisuuksia voisi olla.

– Meillä on kyllä ollut tahtotila ja on selvitetty, voisiko olla alueellisia eroavaisuuksia. Tällä hetkellä siinä on laki esteenä, joten ihan noin vain ei tasapuolisuusperiaatteen mukaisesti voi rajoituksia purkaa, sanoo keskustalainen piirijohtaja Jussi Ylitalo.

Lievennystä rajoituksiin kaivataan muun muassa sukujuhliin.

– Esimerkiksi hautajaisiin toivoisi, että tulisi väljennyksiä, koska siellä varmaan ihmiset osaisivat myös toimia vastuullisesti.

"Käynnistyvä kesälomakausi sopii huonosti yhteen"

STT kysyi piirijohtajilta, pitäisikö rajoituksia purkaa alueellisesti esimerkiksi yleisötapahtumissa, sukujuhlissa tai ravintoloissa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tartuntoja on todettu yli 4 700, kun taas useassa sairaanhoitopiirissä on koko epidemian aikana ilmennyt alle 20 tartuntaa ja tauti käytännössä hiipunut.

Pohjois-Karjalassa tautia on esiintynyt vain vähän, mutta alueellinen porrastus ei silti saa keskustalaisissa kannatusta.

– Ei olisi hyvä asia, että rajoituksia lähdettäisiin purkamaan eri alueilta eri aikaan, sanoo keskustalainen piirijohtaja Jertta Harinen.

Käynnistyvä kesälomakausi sopii alueellisten erivapauksien kanssa huonosti yhteen.

– Kesäaikana ihmiset liikkuvat sen verran, että alueelliset rajoitukset eivät ratkaisisi mitään, Harinen sanoo.

Keskustan Kainuun piirijohtaja Teuvo Hatva muotoilee, että "alueellista porrastamista tulisi harkita".

– Tietysti, kun kesä tulee ja ihmiset liikkuvat paljon enemmän kuin talvella, se on kaksiteräinen asia, Hatva pohtii.

Oppositiopuolueista ainakin kokoomus ja perussuomalaiset ovat ajaneet alueellista porrastusta rajoitusten purussa.

"Mobiilijäljitys tekee vasta mahdolliseksi"

Aluehallintovirastot (avit) ovat tehneet tähän mennessä koko maassa yhteneväisiä päätöksiä koronarajoituksista alueellisella tasolla. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan Terttu Savolaisen mukaan virastot ovat kommunikoineet tiiviisti keskenään ja päätyneet myötäilemään hallituksen linjauksia sekä noudattamaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksia.

– Myös rajoitusten purkulinjauksista ollaan hallituksen kanssa samaa mieltä, Savolainen sanoo.

Hänen mielestään ainakin kesän yli kannattaa mennä yhteneväisin rajoituksin. Sitten kun käytössä on mobiilijäljitys, voidaan tehdä rajoituksia ja niiden purkamista alueellisesti.

– Tautia saattaa tulevaisuudessa esiintyä ryppäyksen omaisesti. Sitten, kun sellainen jossakin ilmenee, ruvetaan jäljittämän ja saadaan se aisoihin. Olemme varautuneet kyllä sellaiseen, hän sanoo.

Marin ei halua ravintoloille erivapauksia

Alueellisen porrastamisen mahdollisuus on noussut esiin esimerkiksi hallituksen neuvotellessa ravintoloiden turvallisesta avaamisesta. Ravintolat ja kahvilat saavat avata ovensa asiakkaille kesäkuun alussa tietyin turvarajoituksin. Rajoitusten yksityiskohdat ovat eduskunnan käsittelyssä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on sanonut, että ne avataan samoilla turvallisuussäännöillä koko Suomessa. Hänen mukaansa koronaviruksen osalta ei voida olla huoletta missään päin maata.

– Itse näen, että ravintolat ovat juuri sen kaltaisia tiloja, joissa yksikin tautitapaus voi mahdollistaa viruksen leviämisen erittäin suureen joukkoon, Marin sanoi aiemmin tällä viikolla.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta puolsi taannoin ravintoloiden sulkemista muun muassa sillä edellytyksellä, että kieltoa rajataan alueellisesti ja ajallisesti tilanteen salliessa.

Kaakkois-Suomessa, jossa koronatapauksia on ollut vähän asukaslukuun nähden ja jossa SDP:llä on vahva jalansija, puolueaktiivit eivät haluaisi rajoituksia purettavan yhtään nopeammin kuin muussa maassa.

– Osa aktiiveista on jopa ollut huolissaan siitä, pitikö jo nyt höllentää rajoituksia. Tuleeko toinen koronakausi syksyllä? sanoo piirijohtaja Hannu Repo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.