Koronapandemia voi syöstä miljoonia äärimmäiseen köyhyyteen Afrikassa, varoittaa YK:n pääsihteeri

Ugandassa on vaadittu hallitusta lisäämään ruoka-apua. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Afrikassa koronaviruspandemia voi syöstä miljoonia ihmisiä äärimmäiseen köyhyyteen, varoittaa YK:n pääsihteeri Antonio Guterres. Samalla Guterres peräänkuulutti maailmanlaajuista solidaarisuutta Afrikan mantereen hyväksi.

Hänen mukaansa pandemia uhkaa Afrikan kehitystä ja entisestään pahentaa pitkään jatkunutta epätasa-arvoa mantereella. Lisäksi koronatilanne lisää nälkää, aliravitsemusta ja tautiherkkyyttä.

Pääsihteeri kommentoi Afrikan tilannetta tiedotteessa, joka julkaistiin Afrikan mantereelle suunnattuja suosituksia sisältävän YK:n tutkimuksen yhteydessä.

Guterres onnitteli lausunnossaan Afrikkaa siitä, että mantereella on vastattu pandemiaan nopeasti. Tähän mennessä koronaan liittyviä kuolemia on tiedossa koko Afrikan mantereella runsaat 2 500.

Guterresin mukaan varmistettujen tapausten määrä on alempi kuin oli pelätty, mutta Afrikassa ollaan pandemian alkuvaiheessa ja sekasorto voi kärjistyä nopeastikin.

Afrikassa pitäisi olla yhtäläinen pääsy rokotteisiin

YK:n pääsihteerin mukaan myös Afrikan mailla pitäisi olla nopea, tasapuolinen ja edullinen pääsy kaikkiin mahdollisiin rokotteisiin ja hoitoihin.

Suositustensa lomassa Guterres muun muassa kehotti kansainvälisiin toimiin Afrikan terveydenhuoltojärjestelmien vahvistamiseksi, ruokavarantojen ylläpitämiseksi ja talouskriisin välttämiseksi.

Hänen mielestään on myös tärkeää tukea koulutusta, turvata työpaikkoja sekä pitää kotitaloudet ja yritykset pinnalla. Lisäksi tulisi auttaa mannerta varautumaan palkka- ja vientitulojen menetyksiin.

Guterres myös peräänkuulutti, että kansainvälinen yhteisö tarjoaisi yli 200 miljardin dollarin verran ylimääräistä tukea auttaakseen Afrikkaa toipumaan pandemiasta.

Pääsihteeri kertoi myös puhuvansa laajan velkakehyksen puolesta, joka mahdollistaisi muun muassa velkatauon niille maille, jotka eivät pysty suorittamaan velkojaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.