Piispat: Jumalanpalveluksiin voi kesällä osallistua yli 50 henkeä, jos viranomaisohjeistuksia noudatetaan

Kirkon piispat tarkensivat tänään seurakunnille aiemmin antamaansa ohjeistusta. MIKKO STIG / LEHTIKUVA

STT

Jumalanpalveluksiin voi kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien osallistua yli 50 henkeä edellyttäen, että niissä noudatetaan viranomaisohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä, kertovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat kirkon tiedotteessa.

Kirkon piispat ovat tarkentaneet tänään seurakunnille aiemmin antamaansa ohjeistusta valtioneuvoston 6. toukokuuta tekemän periaatepäätöksen perusteella. Toukokuun alussa kirkko kertoi, että jumalanpalveluksiin voisi kesäkuussa osallistua enintään 50 ihmistä.

Tänään annettu ohjeistus koskee myös kirkkotilassa tai muissa seurakunnan tiloissa järjestettäviä kirkollisia toimituksia kuten vihkimistä tai kastetta.

Näiden jälkeen järjestettävät juhlat ovat sen sijaan yksityistilaisuuksia ja niitä koskee valtioneuvoston linjauksen mukainen 50 hengen enimmäisosallistujamäärä, kirkko tarkentaa. Edellä mainituilla juhlilla tarkoitetaan esimerkiksi kastejuhlia, hääjuhlia tai muistotilaisuuksia.

Osallistujien enimmäismäärä 500 ihmistä

Päivitetyn ohjeistuksen mukaan jumalanpalveluksien ja kirkollisten toimituksien enimmäisosallistujamäärä on 500 henkeä. Henkilömäärä suhteutetaan kuitenkin aina tilaan sopivaksi niin, että saadaan ylläpidettyä yhden–kahden metrin turvavälit.

Piispojen ohjeistuksen mukaan jumalanpalvelusten striimausta verkkoon suositellaan edelleen jatkettavan.

Kirkon mukaan hiippakunnat antavat erikseen ohjeita ehtoollisen vietosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.