Venäjällä uusien koronavirustartuntojen määrä on viranomaisten mukaan lisääntynyt vuorokaudessa 4 268:lla, kertoo venäläismedia. Uutistoimisto Interfaxin mukaan tartuntoja on rekisteröity nyt yli 47 000. Koronaviruskuolemien määräksi ilmoitetaan 405.
Lähes puolet eli noin 2 000 uusista ilmoitetuista tartunnoista on Moskovasta.
Sunnuntaina Venäjällä kerrottiin vuorokauden aikana todetun noin 6 000 uutta koronavirustapausta.
Venäjällä on yli 140 miljoonaa asukasta.
Ruotsissa koronaan kuollut jo 1 580
Ruotsissa on kirjattu vuorokauden kuluessa 40 uutta kuolemantapausta koronaepidemiaan liittyen, kertovat kansanterveysviranomaiset. Viruksen aiheuttaman taudin vaatimien kuolemien kokonaismäärä nousee maassa siten 1 580:een.
Ruotsissa on tähän mennessä kirjattu 156 koronakuolemaa miljoonaa asukasta kohden. Suomessa vastaava suhdeluku on Worldometers -sivuston ylläpitämän tilaston mukaan 17.
Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnellin mukaan kuolemantapausten tilastossa saattaa olla jonkin verran viivettä viikonlopun jälkeen.
Vahvistettuja koronatartuntoja on kirjattu Ruotsissa lähes 14 800.
Tegnellin mukaan viranomaiset ovat seuranneet huolestuneena raportteja, joiden mukaan esimerkiksi ravintoloissa eri puolilla maata on ollut ajoin tungosta. Hän korosti tiedotustilaisuudessa sitä, että kaikkia annettuja suosituksia on edelleen noudatettava.
Ruotsin liberaalimpi linja koronaepidemian vastatoimissa on herättänyt maailmalla ihmetystä, mutta ainakin Ruotsissa tuki linjasta päävastuun kantavalle Kansanterveysviranomaiselle (Folkhälsomyndingheten, FHM) näyttää vain kasvaneen. Viikonloppuna julkistetussa kyselyssä 70 prosenttia vastaajista sanoi luottavansa FHM:ään melko tai erittäin paljon. Maaliskuussa vastaava luku oli 50 prosenttia.
Naapurimaita suurempi kuolleiden määrä näkyy kuitenkin jo muun muassa kuolinilmoituksissa. Esimerkiksi sunnuntain Dagens Nyheter -lehdessä kuolinilmoituksia oli lähes yhdeksän sivua, kun normaalimäärä on noin neljä sivua, kertoi Aftonbladet -lehti.
"Tämä on hyvin rohkaiseva luku"
Espanjassa on kuollut viimeisen 24 tunnin aikana kaikkiaan 399 koronapotilasta, maan terveysviranomaiset kertoivat maanantaina. Vuorokautta aiemmin kuolleita oli 410.
– Vaikka luku on vain hieman pienempi kuin sunnuntaina, antaa se toivoa. Tämä on hyvin rohkaiseva luku, sanoi terveysministeriön edustaja Fernando Simon.
Kaikkiaan Espanjassa on vahvistettu 20 852 koronaviruksen kuolonuhria.
Koronatartunnan saaneiden määrä Espanjassa on noussut yli 200 000:n rajan, kun vahvistettuja tapauksia on 200 210.
Espanjassa on vahvistettu toiseksi eniten tartuntoja koko maailmassa. Eniten tartuntoja on Yhdysvalloissa.
Viime viikkoina Espanjassa on lisätty testausten määrää, ja nyt vuorokaudessa testataan noin 40 000 koronanäytettä.
Espanjan viranomaiset ilmoittivat lauantaina, että liikkumisrajoituksia jatketaan toukokuun 9. päivään asti. Espanjan rajoitukset ovat olleet ankarimpien joukossa koko Euroopassa.