Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

AFP: Maailmassa varmistettu yli 2,25 miljoonaa koronavirustartuntaa – Euroopassa kuolleita jo 100 000

Testauksen puutteiden takia todellinen luku on varmistettua tapausmäärää suurempi. RONI LEHTI / LEHTIKUVA

STT–AFP

Euroopassa on kuollut jo yli 100 000 ihmistä koronaviruksen seurauksena, kertoo uutistoimisto AFP:n laskuri.

Laskelmat perustuvat viranomaisten lukuihin, joiden pohjalta uutistoimiston mukaan Euroopassa on kuollut lauantai-iltaan mennessä yhteensä 100 501 ihmistä.

Tauti etenee tällä hetkellä nopeimmin Yhdysvalloissa, jossa on varmistettu yli 700 000 tartuntaa ja yli 37 000 kuolemantapausta.

AFP:n seurannan mukaan maailmassa on varmistettu jo yli 2,25 miljoonaa koronavirustartuntaa. Testauksen puutteiden takia todellinen luku on suurempi.

Espanja, joka on yksi pahiten kärsineistä maista, ilmoitti lauantaina, että varmistettuja kuolemantapauksia on yli 20 000. Viime vuorokauden aikana Espanjassa todettiin 565 uutta kuolemantapausta. Tartuntoja on todettu yli 190 000.

Espanja jatkaa koronaviruspandemian vuoksi määrättyjä rajoituksia toukokuun 9. päivään saakka, kertoi pääministeri Pedro Sanchez.

Rajoituksia tullaan kuitenkin höllentämään hieman huhtikuun 27. päivästä lukien, jotta lapset voivat olla enemmän ulkona, Sanchez sanoi.

Pohjoismaista pahiten kärsineessä Ruotsissa covid-19-kuolleiden määrä nousi lauantaina 111:lla. Kaikkiaan maassa on virallisten lukujen mukaan kuollut 1 511 ihmistä. Tartuntoja on varmistettu 13 822.

Britanniassa 888 ihmisen on kerrottu kuolleen sairaaloissa uuteen koronavirukseen vuorokauden aikana, kertoo maan terveysministeriö. Yhteensä maassa on kuollut covid 19 -tautiin lähes 15 500 ihmistä.

Britanniassa on todettu liki 110 000 koronatartuntaa. Tartunnan sai muun muassa maan pääministeri Boris Johnson, joka sairastui niin pahasti, että joutui tehohoitoon. Johnson on jo päässyt sairaalasta ja on toipumassa kotona.

Hoivakodeissa arvioitua enemmän kuolleita

Britannian hoivakodeissa on saattanut kuolla jopa 7 500 ihmistä koronavirustartuntaan, arvioi maan hoivakotien etujärjestö Care England. Luku on viisinkertainen virallisiin tilastoihin verrattuna.

– Ilman testejä on vaikeaa antaa tarkkaa lukua, sanoi järjestön johtaja Martin Green Daily Telegraph -lehdelle.

Järjestön mukaan laskelma perustuu tietoihin huhtikuun aikana kuolleista hoivakotiasukkaista vertailtuna aiempien vuosien kuolleisuuslukuihin.

Hallituksen aiemmin tällä viikolla antaman arvion mukaan hoivakodeissa olisi tähän mennessä kuollut noin 1 400 ihmistä. Britannian tilastokeskus on toistaiseksi kirjannut hoivakoteihin vain 217 tapausta, mutta lukuja ei ole päivitetty sitten huhtikuun alun.

Britanniassa on tilastoitu toistaiseksi 14 576 covid-19-kuolemaa, mutta lukuun lasketaan vain sairaaloissa kirjatut kuolemantapaukset, jotka laahaavat joitakin päiviä jäljessä.

– Se, mitä hoivakodeissa tapahtuu, meillä ja muissa maissa, on muuttumassa tragediaksi, sanoi vanhuksia auttavan hyväntekeväisyysjärjestö Age UK:n avustusjohtaja Caroline Abrahams.

Hoivakotien johtajat ovat moittineet Britannian hallitusta sekavasta toiminnasta ja suojavarusteiden puutteesta. Sama ongelma vaivaa myös Britannian sairaaloita.

Tanskasssa käsienpesu ei enää kiinnosta

Tanskassa jatketaan rajoitusten höllentämistä, mutta tanskalaiset ovat alkaneet livetä koronaviruksen leviämisen estämiseksi annetuista ohjeista, ilmenee Århusin yliopiston teettämästä kyselystä .

Tanskassa pantiin toimeen tiukat toimet viruksen leviämisen hidastamiseksi jo 13. maaliskuuta. Alkuvaiheessa suosituksia noudatettiin hyvin.

Mielipidetutkimusyhtiö Epinionin mukaan yhä useampi tanskalainen myöntää, että käsien ahkera peseminen, kokoontumisten välttäminen ja muu ohjeiden noudattaminen on sittemmin jäänyt vähemmälle.

Pääministeri Mette Frederiksen on toistuvasti muistuttanut, että ohjeiden noudattaminen on ehdoton edellytys sille, että Tanskan yhteiskunnan toiminnoissa voidaan alkaa palata normaaliin.

– Jos alamme lipsua ja lopetamme ohjeiden noudattamisen ja kuuntelemme heitä, jotka vaativat avaamaan nopeasti lisää, voi meille käydä oikein hullusti, pääministeri varoitteli tv-haastattelussa .

Maanantaina maassa sallitaan muun muassa kampaamoiden ja hammaslääkärien taas jatkaa toimintaansa. Seuraavilla viikoilla tuomioistuimet avataan uudelleen. Ravintolat pysyvät vielä suljettuina.

Kouluista ja päiväkodeista avattiin osa jo keskiviikkona.

Tanska on selvinnyt koronakriisistä toistaiseksi melko vähin vaurioin. Tartuntoja on todettu reilut 7 000 ja kuolleita 346.

Ranskassa lähes 650 koronakuolemaa vuorokaudessa

Ranskassa on kuollut vuorokauden aikana 642 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, kertovat viranomaiset. Vainajista 364 kuoli sairaalassa ja 278 hoitokodeissa.

Ranskassa on kuollut covid 19 -tautiin runsaat 19 300 ihmistä. Tartuntoja on rekisteröity liki 148 000.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut