Lentoyhtiö SAS:n matkustamohenkilökuntaa koulutetaan korona-apulaisiksi Ruotsissa

SAS on ilmoittanut kaikkiaan 10 000:tä työntekijää koskevista lomautuksista. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Koronaviruspandemian takia lomautettuja ihmisiä uudelleenkoulutetaan Ruotsissa apulaisiksi sairaaloihin ja muihin hoitolaitoksiin.

Suurin osa koulutusohjelmaan osallistujista on lentoyhtiö SAS :n työntekijöitä, joiden työt loppuivat, kun pandemia lamautti lentoliikenteen Euroopassa. SAS on ilmoittanut kaikkiaan 10 000:tä työntekijää koskevista lomautuksista.

Koulutusta antavan tukholmalaisen Sophiahemmetin korkeakoulun johtaja Johanna Adami kertoo, että työkokemuksensa takia SAS:n matkustamohenkilökunnalla on jo valmiiksi monia tarvittavia taitoja.

– He osaavat ensiapua, tietävät yleisimmistä sairauksista ja turvallisuuskysymyksistä sekä osaavat pitää huolta ihmisistä, Adami listaa.

Kolme päivää koulutusta ja yksi harjoittelua

Koulutusohjelman tavoitteena on vapauttaa sairaaloiden varsinaisten työntekijöiden aikaa koronaviruspotilaiden hoitamiseen.

SAS:n lentoemäntä Leena Engblom siirtyi kolmen päivän pikakurssin ja yhden harjoittelupäivän jälkeen apulaiseksi Sophiahemmetin sairaalaan. Sairaalassa hän muun muassa siivoaa ja auttaa potilaiden sisäänotossa.

– Vuoden alussa en olisi voinut kuvitella päätyväni töihin tänne, Engblom sanoo.

Koulutusohjelmaan on tähän mennessä osallistunut 30 ihmistä. Lähiviikkoina tavoitteena on uudelleenkouluttaa noin 300 SAS:n lomautettua työntekijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.