Hyvinkääläinen Rasmus Suhola huimassa taekwondovedossa: voitti kultaa sekä ylemmässä painoluokassa että vanhempien sarjassa

Hyvinkääläinen, Taekwondo Nurmijärven edustaja Rasmus Suhola otteli Ikaalisissa lauantaina tuplakultaan. Omasta, kadettien -45kg-sarjasta ei löytynyt Suholalle vastustajia, joten hän otteli ylemmässä painoluokassa (-49kg) voittaen lopulta koko sarjan. Suhola voitti myös B-juniorien -45-kiloisissa...

Kolumni: Keskustakoulu tekee keskustassa asumisesta kiinnostavaa – Aseman koulu voisi olla tulevaisuudessakin Hyvinkään ässä

Olen osaltani kaunistanut Hyvinkään tilastoja. Kaupungin väestönkasvuhan oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 143 ihmistä. Aivan hyvin olisin voinut valita jonkin muun asuinkunnan kuin Hyvinkään, jossa pääasiallinen työpisteeni sijaitsee. Mutta valitsin Hyvinkään. Miksi? Aamu-unisena ihmisenä...

Kesän suosituin hääpäivä on 18.8.

aamuposti   |  Kesähäiden piikki osuu tänä vuonna elokuulle. Lauantaina 18.8.2018 Hyvinkään seurakunnan papit vihkivät kymmenen paria. Hausjärvellä ja Lopella vihitän kolme paria kummassakin. Riihimäen seurakunta on saanut kyseiselle päivälle neljä varausta, mutta suurempaankin määrään on...

Lotosta löytyi kaksi yli 100 000 euron voittoa – toinen voittoisa lipuke pelattiin ravintolassa Kiteellä, toinen kaupassa Kouvolassa

Lottoarvonnassa ei löytynyt tällä viikolla täysosumia. Ensi viikolla onkin jaossa kaikkien aikojen ennätyspotti, 14,5 miljoonaa euroa. Arvonnassa löytyi kaksi 6+1-tulosta. Molempien voittosumma on 114 700 euroa. Toinen oli kahden hengen porukkapeli, joka oli jätetty Kouvolan Prismaan. Toinen oli...

Tiet saamassa lisää rahaa Riihimäellä

RIIHIMÄKI | Riihimäen kaupunki on lisäämässä kuluvan vuoden talousarvioon yli miljoona euroa kunnallistekniikkaan. Lisämääräraha joudutaan näillä näkymin hoitamaan lainarahan turvin. Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen, mutta päätös vaatii vielä kaupunginvaltuuston hyväksynnän. Osasyynä...

IL: Maa- ja metsätalousministeri antoi erityisavustajalleen kenkää – avustajalta rajuja syytöksiä: "Ministeri ei pidä koulutetuista naisista ja minä en pidä sovinistimiehistä"

Valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Timo Lankinen vahvistaa Iltalehdelle , että erityisavustaja menetti ministerin luottamuksen. Erityisavustajien työsuhteet ovat määräaikaisia ja ministerin luottamuksen varaisia. Lehden tavoittama potkut saanut erityisavustaja Satu-Marja Tenhiälä ehti olla...

Lehtipomot huolestuivat Ylen keräämistä painostuslistoista – "Ei Yle ole koskaan ollut neutraali, eikä koskaan tule olemaankaan"

TS-yhtymän hallituksen puheenjohtajana aiemmin toiminut, nyt eläkkeellä oleva Mikko Ketonen ja Länsi-Savo-konsernin emoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Tikka pitävät painostusyritysten listaamista Ylessä tarpeettomana ja jopa vaarallisena. – Tällaiset listat ovat aina vähän vaarallisia, kun...

Kaksi kirjoitti kuusi laudaturia

AAMUPOSTI | Kevään ylioppilaskirjoituksissa alueen parhaat tulokset on kirjoitettu Riihimäen ja Hyvinkään Sveitsin lukioissa. Tuoreet ylioppilaat, riihimäkeläinen Aleksi Honkanen ja hyvinkääläinen Eveliina Ollikainen , ylsivät kuuden laudaturin tulokseen. Ylioppilaskirjoituksissa kahdeksan ainetta...

Eläkkeeltä ylioppilaaksi

AAMUPOSTI | – Ensimmäisinä päivinä tuntui, että nuoremmat oppilaat katsoivat, että mitäs toi vanha pappa täällä tekee, Kosonen nauraa muistellessaan kolme vuotta taaksepäin. Tammikuussa 2015 Kosonen mietti, että mitä pitäisi vielä elämässä tehdä. Vaimon ehdotuksesta hän meni tapaamaan Hyvinkään...

Jälleenrakennuskausi loi elävää ympäristöä – Verkkojulkaisu kertoo, miten Riihimäen neljä vanhinta omakotialuetta syntyivät

RIIHIMÄKI | Jälleenrakennuskauden Riihimäen neljään pientaloalueeseen perehdytään tuoreessa verkkojulkaisussa, jonka ovat koostaneet Sami Louekari ja Juho Haavisto . Patastenmäki, Kumela, Hirsimäki ja Petsamo ovat Riihimäen vanhimmat omakotitaloalueet. Alueiden luonnetta on tutkittu niiden...

LUKIJAN JUTTU: Opiskelijat kehittelivät käyttöä uusiomuoville – Voittajaehdotuksessa puun ympärille rakentuu 6-kulmainen penkki

AAMUPOSTI | Muoviroskien määrää yritetään vähentää eri keinoin, muovin kierrätystä lisätään ja uusiotuotteita kehitetään. Ryhmä HAMK:in Riihimäen kampuksen opiskelijoita ideoi uusia tuoteaihioita kierrätysmuovista valmistettaville Fortumin Circo -profiileille. Sataprosenttisesti kierrätetylle...

Hyvinkään padelkenttä aukaistiin – alueen SM-menestyjä tiedostaa lajinsa haasteet: "Olin ekalla kerralla aivan hukassa"

HYVINKÄÄ | Viime kesänä Suomesta löytyi lajiliiton verkkosivujen mukaan yhteensä 13 padelin ulkokenttää. Tulevana kesänä niitä löytyy ainakin yksi enemmän, sillä Hyvinkään kaupunki päätti paikallisen tennisseuran ja padelkenttien edustajien ehdotuksesta pystyttää sellaisen Pihkalan Urheilupuistoon...

Kun Lahja sai lahjan

AAMUPOSTI | Hurmaavat Hyvinkään Siskot ja Simot järjestivät tänä keväänä Turvalonkero-virkkaustalkoot. Virkattu mustekala on monelle tuttu keskosten turvakaverina. Se sopii myös nokkelaksi turvatuotteeksi muistisairaille, sillä monilla muistisairailla on tarve kosketella ja hypistellä jotain ja...