Yle: Huippuhiihtäjä Arsi Ruuskasella ykköstyypin diabetes

Suomen maajoukkuehiihtäjällä Arsi Ruuskasella on todettu ykköstyypin diabetes, Yle kertoi keskiviikkona. Ruuskasen, 27, mukaan vielä on epävarmaa, koska hän aloittaa kilpailukautensa.

– Harjoittelu oli luonnollisesti aika heikkoa viime kuukauden aikana. On vielä tietysti asioita, joita pitää opiskella uuden taudin kanssa. Esimerkiksi miten kroppa toimii kovemmissa suorituksissa, Ruuskanen sanoi Ylelle.

Ruuskanen oli viime kaudella maailmancupissa parhaimmillaan neljäs. Tuohon sijoitukseen hän ylsi maaliskuussa Lahden maailmancupin kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa. Ruuskanen oli viime kaudella maailmancupin kokonaispisteissä 23:s.

Milano-Cortinan talviolympialaisissa Ruuskasen paras henkilökohtainen sijoitus oli 50 kilometrin yhteislähtökisan seitsemäs sija.